Tuesday, August 14, 2012

Iso ohje

Tässä ihan helvetin pitkä ohje siihen miten nuuskaa tehdään, jos ei kiinnosta lueskella tai haluat selkeän yhteenvedon, kurkkaa pikaohje. Joka tapauksessa lue terveysdisclaimer.

Tarvikkeet:


Sätkätupakka

Melko lailla sama mikä merkki, itse suosin halvinta (Pall Mall, Bonus). Punainen tai vihreä, tai molempia sekaisin. Vihreästä tulee kevyt mentolin maku, mutta ei läheskään yhtä suuri ero kuin poltettaessa.

Foorumeilla on suositeltu myös pikkusikarien jauhamista, ja piipputupakka lienee myös aika tunnettu juttu. Hinta vähän pompsahtaa joten eri merkkien testailua en ole kauheasti harrastanut. Kertokaa kokemuksia kommenteissa.

Hyvä määrä tupakkia ekan satsin tekemiseen on mielestäni kolme toppaa, sillä epäonnistuminen ainemäärien kanssa on paljon vähemmän todennäköistä kuin yhden topan kanssa säätäessä. Myöskin yhdestä topasta tulee vain noin reilu kiekollinen valmista nuuskaa, ja kuka sitä jaksaa koko ajan tehdä. Oma vakiomääräni on kuusi toppaa, josta tulee aika mukavasti tornillinen.

Ruokasooda (ei leivinjauhetta)

Eli ihan tavallista ruokasoodaa jota löydät ruokakaupan hyllystä puoli-ilmaiseksi. Huomioi, että valmistusainelistassa on listattu vain "natriumbikarbonaatti" tai "Nostatusaine (natriumbikarbonaatti)".

Suola

Suolan tarkoituksena on antaa makua ja toimia säilöntäaineena. Jos tuntuu että nuuskasi on oudon mautonta tai teet sitä isompia määriä kerralla ja se pilaantuu, lisää suolan määrää huoletta seuraavaan erään. Varaa oletusarvona noin 1 tl / toppa. Itse käytän suolana Meiran hienoa merisuolaa, 850 gramman paketti.Mikä tahansa suola (ilman muita mausteita tms.) toiminee ihan loistavasti. Hienojakoisuus helpottaa veteen liottaessa. Savusuola on eräs mielenkiintoinen vaihtoehto, en ole tätä kokeillut mutta voisin kuvitella sen tuovan nuuskaan savuaromin.

Makuaineet

Ei missään nimessä välttämätöntä mutta voi käyttää teetä, yrttejä, savuaromia, alkoholia jne. Jos käytät mausteena jotakin kuivaa, vaikkapa jotain yrttiä, se kannattaa lisätä jauhamisvaiheessa mukaan. Jos taas nestettä, korvaa osa ohjeessa mainitusta vedestä halumallasi nesteellä. Jos nesteesi sisältää alkoholia, sen kanssa kannattaa olla varovainen sillä maku tulee jo pienestä määrästä aika vahvaksi! Mausteiden kanssa kokeilujen tekeminen on suositeltavaa puuhaa ja tuloksia kannattaa jakaa muillekin.

Maissitärkkelystä / liivatetta

Tässä vallinnee suurin ero nuuskanväsäilijöiden keskuudessa: käyttääkö maissitärkkelystä ja kuinka paljon. Maissitärkkelyksen funktiona on tuoda nuuskalle kiinteämpi koostumus, ja toimia samalla "täyteaineena" sillä grammahinta on aika huomattavasti tupakkaa alhaisempi. Maizena lienee hallitseva merkki, joku off-brand tuote ajaa saman asian. Maissitärkkelyksen ongelma on se että se on valkoista (taitaa olla myös ruskeaa olemassa, en ole testannut), eli nuuskan väri vaalenee hieman. Ilman tärkkelystä tästä tulee ihan pikimustaa, kun laittaa noin 1 tl / toppa niin väri on jotakuinkin tehdasnuuskaa vastaava ja koostumuskin mukava. Myös liivatetta voi käyttää, ja on itse nykyään käyttämäni tapa. Sopiva määrä on 1/4 liivatelehteä per toppa. Liivatelehti kannattaa liuottaa juuri keitettyyn veteen jotta paakkuja ei muodostu.

Välineet:


Tehosekoitin

Allekirjoittanut jauhoi vuosia isossa kivisessä huhmareessa, kunnes eräänä päivänä kokeili tehosekoitinta ja totesi tehneensä turhaa työtä. Tehosekoittimella tulee todella tasaisesti jauhettua tupakkia, ja maissitärkkelys on helppo sekoittaa samalla. Tässä tehosekoittimella tarkoitetaan esim. tällaista mallia, eikä sauvasekoittimia tai vastaavia.

Astia

Tiiviillä kannella varustettu, mielellään pyöreä jolloin sekoittaminen helpottuu. Kokoa kaksi kertaa sen verran mitä on tavoittelemasi valmis nuuskamäärä niin sekoittaessa ei tarvitse huolehtia roiskeista. Irtonuuskan keräily lattialta on aika vittumaista puuhaa.

Mittailuun ja sekoittamiseen

Normaalista keittiöstä löytynee tarvittavat eli:
- teelusikka
- pieni kuppi jossa mitta-asteikko (veden määrän tarkistamiseksi)
- sekoitusväline, haarukka kelpaa hienosti

Valmistus:


1. Tupakat kuivataan 


Jos haluaa päästä nopealla eikä välitä pienestä lämpimän tupakan tuoksusta asunnossa, voi laittaa tupakat suoraan paketista leivinpaperin päälle 50°C uuniin muutamaksi tunniksi. Jos ei halua käyttää uunia (haju on aika vahva) voi purut laittaa uunipellille tms. ja antaa olla huoneilmassa muutaman päivän. Molemmilla tavoilla sopiva kuivuus on saavutettu kun purut on rutikuivia niin että murtuu sormissa helposti. Kannattaakin välillä murskata tupakat pienemmäksi puruksi sitä mukaa kun kuivuvat. Tämä siksi, että vaiheessa kaksi liian kosteiden purujen kanssa tulee vaikeuksia.

2. Tupakat jauhetaan 


Tehosekoitin on aika ehdoton, iso huhmare käy myös jos tekee vain parista topasta, mutta ei se kivaa ole käsin jauhaa. Eli kuivat purut jauhinvälineeseen ja jauhetaan niin kauan että tuloksena on ihan hienoa pölyä. Pienet "sattumat" eivät haittaa, aivan liian hienoksi jauhaminen aiheuttaa sen että nuuska ei oikein meinaa pysyä kasassa kunnolla. Jos seassa on todella isoja lehdenpaloja nouki ne pois. Sopivan koostumuksen löytää kokeilemalla, ensimmäisillä kerroilla sanoisin että mielummin liian hienoksi kuin liian karkeaksi. Liian vähän jauhettu nuuska on melkein käyttökelvotonta kamaa. Jos käyttää teenlehtiä tai muuta kuivaa maustetta ne voi jauhaa samalla.

3. Ruokasoodasta tehdään soodaa 


Laita sopiva läjä uunipellille leivinpaperin päälle tai lasivuokaan, 200°C uunissa 20 minuuttia. Hiilidioksidi poistuu ruokasoodasta ja tuloksena on soodaa (natriumkarbonaatti, soodatuhka). Voi tehdä isommankin erän kerralla jos tekee nuuskaa usein, niin ei tarvitse paistaa soodaa aina. Tämä vaihe on tärkeä, sillä normaali ruokasooda ei ole riittävän emäksistä. Emäksisyys tarkoittaa suoraan sitä kuinka paljon "potkua" nuuskasi tarjoaa (nikotiinin määrä on aika vakio).  Kokeilemalla löytyy itselle sopiva määrä, normaali määrä on 1 teelusikallinen / toppa, 0,5 tl toiminee ja 2 tl ei liene liikaa koville karjuille.

4. Kuivat aineet sekoitetaan 


Ota kannellinen astiasi ja laita jauhetut tupakat siihen. Lisää maissitärkkelys ja mausteet jos et sitä vielä tehnyt.

 5. Lisätään sooda, suola ja vesi


Keitä vettä ja annostele tarvittava määrä (noin 0,5 dl / toppa) astiaan, itse käytän muovista tuoppia. Liuota siihen huolellisesti esim. haarukalla sekoittaen liivatelehti / maissitärkkelys, sooda ja suola. Liivatelehteä kannattaa ensin liottaa haaleassa vedessä n. 5 min ja lisätä sitten kiehuvan kuumaan veteen jotta se liukenee kunnolla. Älä kummastele tämän seoksen hajua, se on aika nenäänpistävä.

Jos haluat käyttää esim. haudutettua teetä tai alkoholia mausteena, yksinkertaisesti korvaa osa veden määrästä sillä.

Kaada sitten tämä seos purujen päälle, määrä ei välttämättä riitä edes kastelemaan kaikkia puruja kunnolla, mutta haarukalla sekoittaessa pitäisi tulla jo koostumukseltaan nuuskan näköistä tavaraa, muutama minuutti riittää.

6. Jääkaappiin


Laita pariksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään.


7. Uuniin


Levitä nuuskat pellille leivinpaperin päälle (tässä on iisi käyttää samaa peltiä ja paperia kuin kuivattaessa) ja laita uuniin 50° C 1-4 tunniksi, vähän riippuen siitä kuinka paljon nestettä tuli laitettua. Nuuska hikoilee tälla tavalla ja saa kiinteämmän koostumuksen. Viimeistään kuivaaminen kannattaa lopettaa siinä vaiheessa jos alkaa nuuskasta muodohtua ruskeahtavia, "kuivia" paakkuja pellin reuna-alueille. Liian paljon tällä tavoin kuivattu nuuskakin on ihan käyttökelpoista, sillä ilmeisesti liivate sitoo kuivanakin aika hyvin. Vähän liiankin hyvin... todella kuivaa nuuskaa on hankala saada edes irti huulesta mutta toisaalta se pysyy siellä jopa nukkuessa ehjänä pitkään.


8. Säilöntä 


Nuuska säilytetään jääkaapissa. Oltuaan siellä muutaman tunnin se alkaa saada soodan ansiosta mustaa väriä, ja on käyttökelpoista vaikka heti valmistuksen jälkeen vaikka väriä ei vielä olekaan. "Valmista" se on oltuaan 8-12 tuntia kylmässä, ja säilyy ainakin kuukauden. Jos tekee todella paljon kerralla, suolan määrää voi lisätä sillä se parantaa säilyvyyttä. Hometta en ole koskaan saanut aikaiseksi, mutta se on luultavasti ainoa asia joka nuuskan pilaa. Jos teit valmistusvaiheessa liian kuivaa nuuskaa, tai nuuska kuivuu säilytyksessä hieman, siihen voi lisätä pieniä määriä vettä tai laittaa astiaan päivän ajaksi sitruunaviipaleen tai pari.


9. Tykitä niin vitusti!

Tsekkaa täältä välinevinkit.



174 comments:

  1. Anonymous12/9/12 23:21

    Tere! Pitääpä kokeilla ni loppuu toi ainainen säätäminen nyt ku kerranki löyty suomeks tarkoilla mitoilla oleva ohje. Funtsin laittaa jotain rommia. Laitetaanko ihan muutama senttilitra että maku jo löytyy?. Ja jonkinlaista savuaromia tarttis kanssa ni mistä ja mitä ja paljon tarttee laittaa? Kerralla oikein ni löytyy intoa uusiks väsätä. Kiitoksia jo etukäteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous13/9/12 01:42

      Morjes. Alkoholia oon laittanut "lorauksen", eli juurikin tuo muutama senttilitra jos tekee 5-6 topasta. Ei todellakaan siis enempää kuin 1/10 koko nesteen määrästä, muuten haiset vain vanhalle viinalle käyttäessäsi. Savuaromin suhteen ei oo mitään vinkkejä, kokeilemalla selviää. Täysin maustamattomalla linjalla olen itse mennyt viime ajat, eli voit vaikka tehdä tällä ohjeella maustamatonta, ja jos ei tyydytä niin varsinkin alkoholia on tosi helppo lisätä jo valmiiseen nuuskaan koska sitä laitetaan niin vähän ettei mene liian kosteaksi.

      Delete
  2. Kiitos erinomaisista ohjeista! Maissitärkkelys teki nuuskasta jotenkin erittäin hyvän makuisen, joka muistuttaa vahvasti kuningas Ettania!

    Suositus +++++++

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoa että onnistui! Kannattaa myös kokeilla tuota liivatetta, itse olen siirtynyt siihen.

      Delete
  3. Tervehdys
    Kokkina näin alkuunsa neuvoisin lisäämään sen maissintärkkelyksen ihan viimeiseksi, pieneen vesitilkkaan sekoitettuna niin vältytte "kokkareilta". Hyvinvarustetun elintarvikeliikkeen hyllystä saattaa löytyä suolaa jossa on valmiina savun aromi. Sieltä samaisesta liikkeestä löytyy myös erittäin monipuolinen rivistö pieniä, leivontaan ja ruuanlaittoon tarkoitettuja nestemäisiä aromivahventeita joita ei tarvitse annostella kuin pisaroittain tarvittavan ja halutun makuvivahteen aikaansaamiseksi, joukossa myös alkoholien aromit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Savusuola menee testiin! Miten en ole itse keksinyt aikaisemmin, tullut ruuanlaittopuuhissa käytettyä sitä mutta en ole ajatellut nuuskanlaittohommiin soveltuvan. Kai sitä on niin rutinoitunut tuohon isoon merisuolapönttöön jo :P Ja maissitärkkelystä käyttäessä olen huomannut parhaan tavan olevan sekoittaa se kuivana tupakanpurujen joukkoon kun pyörivät tehosekoittimessa, vaikka tuo nesteen joukkoon laittaminenkin toiminee ihan kivasti.

      Delete
  4. Erittäin hyvät ohjeet kiitos siitä! Ensimmäisen satsin tein ilman maissitärkkelystä tai liivatelehteä ja tuli todettua että vittumaista pyörittää käsin (perkele kun ne icetoolit aina häviää). Joten ajattelin kysyä että paljonko kahteen toppaan kannattaa liivatelehtinestettä valmistaa/lisätä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon laittanu kuuteen toppaan 1,5-2 liivatelehteä, eli kahteen menisi lyhyellä matikalla puolikas tai vähän reilu. Jos haluat muovailla käsin, voit laittaa enemmänkin. Ongelmaksi tulee, että kuuteen toppaan laitan 3 desiä vettä, joten kahden lehden liottaminen noin pieneen määrään on aika hankalaa. Meinaa jäädä paakkuja mukin pohjalle, vaikka kuinka kiehuvaan veteen liottaa. Kukaan ei toki estä laittamasta sekä maissitärkkelystä kuivana jauhettujen tupakoiden sekaan ja liivatelehteä veden joukkoon.

      Delete
  5. dodi, nyt on jääkaapissa!! ilmoittelen aamulla mitä on saatu aikaa. näytti ainakin hyvältä jo nyt, mutta annetaan hautua:) kiitos ohjeista kuulostaa ihan

    ReplyDelete
  6. Käytän liivatejauhetta parhaillaan :) Aamulla ilmoitan mitä tuli.

    ReplyDelete
  7. Anonymous5/12/12 15:18

    Oisko se "muoviklöntti" mikä tuli tuloksex siitä sooda&liivate hässäkästä, ni pitäny saada jotenki purujen joukkoon?
    Heitin pelkän liemen..

    Ihan jees multaa tuli!

    Pystyykö jytyä lisäämään jälkikäteen, jos heittäs soodaa pieneen määrään vettä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous5/12/12 15:57

      "Muoviklöntti" muodostuu jos lisää liivatteen liian pieneen vesimäärään. Veden tulee myös olla juuri keitettyä jotta liivate liukenee kokonaan. Lisään itse nykyisin 1,5 liivatelehteä 3 desiin vettä kun teen tornillisen ja se liukenee kokonaan. Sekoitusvälineeseen saattaa jäädä pieniä paakkuja mutta suurin osa liivatteesta pitäisi liueta veteen.

      Soodaa voi lisätä jälkikäteen juurikin niin, että liuottaa sen mahdollisimman pieneen vesimäärään ja lisää nuuskan joukkoon. Jos menee liian kosteaksi niin uuniin 50°C kuivumaan.

      Delete
  8. Anonymous5/12/12 16:53

    Ok, kiitos tästä!

    ps. teet arvokasta työtä, millä on tarkoitus :)

    ReplyDelete
  9. Liivatejauheen kanssa kaveri läträsi niin perkeelesti yli että kusi vaivainen topan satsi :( Nuuskasta tuli sellainen venyvä laatta , koska kaveri jätti vieläpä sen satsin liian märäksi. Mutta uudenvuoden suunnitelma oli tehdä kahden topan satsi kokeiluksi jälleen. Tällä kertaa ITSE väsään koko paskan. Kiitos reseptistä ! Pintatuntumalta näyttää toimivan :)

    ReplyDelete
  10. Anonymous21/1/13 11:34

    Moi, kiitoksia oivasta saitista. Pari satsia olen ehtinyt tekemään. Hyvää shittiä sain aikaiseksi.

    Huomasin tänään , että olet lisännyt uunituksen ja jääkaapissa kypsennyksen eli vaiheet 7 ja 8. Saako näillä paljonkin lisäarvoa verrattuna aiempaan reseptiin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous21/1/13 18:16

      Moro, hieno kuulla että kokkailu on onnistunut. Postasin tuohon reseptipäivitykseen liittyen: http://mustakulta.blogspot.fi/2013/01/paivitysta-ohjeeseen.html

      Tässä ohjeessa on esitetty itse käyttämäni tapa, lisäarvo on aika makuasia ja selviää parhaiten kokeilemalla. Mielestäni koostumuksesta tulee liivatteella parempi kuin tärkkelyksen kanssa, vaikka ei sekään huono ole. Uunittaminen parantaa koostumusta ja siten saa myös pelastettua satsin johon meni liikaa nestettä (tai sitä voi laittaa tarkoituksella vähän enemmän jotta voi paistaa kauemmin).

      Eli käyttökelpoista kamaa saa monella tapaa helpostikin - omasta mielestä priimalaadun eteen pitää tuo pieni vaiva nähdä :)

      Delete
  11. Anonymous6/2/13 21:02

    Toi 0,2dl/toppa on kyllä aivan liian vähän tota vettä tuohon määrään... Laitoin ja uunista ulostullessa käsillä on hiekkaa joka on kuivempaa ku saharan hiekka.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous6/2/13 21:33

      Nöyrimmät pahoitteluni, ohjeeseen oli eksynyt virhe kun sitä muuttelin hiljattain ja olin unohtanut päivittää tuon määrän. Ohje on nyt korjattu oikeaan määrään, joka on noin 0,5 dl / toppa. Kiitos sulle, säästit aika monelta perseelleen menneet kokkaukset!

      Delete
  12. Anonymous17/2/13 02:46

    Hola

    Nuuskaa kokattu blogin ohjeilla ja omilla variaatioilla, kevyesti intternetsin parhaat ohjeet. Olen onnistunut aivopesemään myös monia kavereita nuuskaleipurien joukkoon ja nythän täytyy sitten itse siirtyä kuninkuusluokkaan, eli kasvattamaan omat tupakit josta nuuskat. Onko kellään kokemuksia esim. palturitupakan aka kessun käytöstä nuuskassa? Kasvatushan on helpohkoa ja kun ei tee poltettavaa tupakkia niin fermentoinnit ja muut homoilut voi jättää pois (ja nikotiinia on ihan vittuisasti), ensi talvena sitten tykitetään ehkä aurinkokuivatusta luomutupakasta tehtyä mustaa kultaa:)

    ReplyDelete
  13. Anonymous17/2/13 10:51

    Omakin haaveeni on löytää joku joka kasvattelee tupakkia harrastuksena näön vuoksi ja voisin korjata sadon ja tunkea sen huuleeni. Jos tällaiset ohjeet saa kasaan niin linkkaan tai julkaisen ne enemmän kuin mielelläni täällä. Hieno kuulla että siellä on ruvettu myös herätysliikkeenomaisesti värväämään porukkaa. Nämä mainitsemasi variaatiotkin kiinnostavat, erityisesti mausteosasto, vaikka ymmärrän kyllä hyvin että liikesalaisuuksia ei välttämättä halua jaella :P

    ReplyDelete
  14. Anonymous17/2/13 13:49

    Tykkään itse maustamattoman mehun silkkisestä aromista, joten maustaminen ollut aika hillittyä. Fisherman's Friends pastilleja jauhettuna 3kpl/toppa antaa mukavan mutta maltillisen aromin. Sisu pastillit ajattelin kokeilla kuivattaa kivikoviksi ja jauhaa sekaan, xylitolia...hampaatkin vaan paranee mitä enemmän tykittää.Olen kyllä huomannut että leivontaan käytettävät aromit on helpoimpia ja voi maustaa vaikkapa ihan sitten joka purkkia erikseen kun tekee vaan peruslössiä ämpärin jääkaapppiin. Mahdottoman hieno harrastus, tupakointikin on jäänyt kokonaan pois, sikareita harrastelen ja nuuskan leipominen on siihenkin tukiharrastus (saa pilalle menneet/huonosti käärityt/humidorivahingot/epämielyttävät polteltavat käytettyä nuuskassa) sikareista tehty nuuska on parasta mitä voi housut jalassa tehdä ja ilmankin. Pistin kessunsiemenet tilaukseen, kokeillaan ensin tuota palturitupakkaa aka kessua aka mahorkkaa, maustetaan jos ei naturaalimaku mielytä.

    ReplyDelete
  15. Anonymous17/2/13 22:13

    Omat leivonnaiset ikenessä ja kukko kädessä (se olut). Onhan se kansantaloudellisestikkin kannattavaa itse duunata nuuskat, jos tekee sätäkätopasta niin verot Suomeen, suotta sitä hurreja elättämään. Kuivuvan tupakan tuoksu leijailee uunista, tänään yritetään tehdä Röda Lackettia joka maistuu Göteborgs Rapélle (katajanmarjaahan siinä on ja savunmakua yritetään savusuolalla, vähän steviaa makeaksi) Niin kauan leiponut omat ettei kyllä edes muista tismalleen sitä makua=D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous2/5/13 22:50

      Saitko Rödan veroista värkkiä aikaiseksi? liivatetta enemmän? Täytyy varmasti itsekin koittaa väkerellä herkkua.

      Delete
    2. Anonymous21/6/13 10:12

      Salmiakkia, mansikkaa ja persikkaa. Näin ainakin rödan sivuilla väitetään sivumakuina. En oo kokeillu mutta seuraavaan satsiin ajattelin testata. Kuten aijemmin on sanottu niin kaupasta saa nuita esansseja ostettua suhtkoht halpaan hintaan.

      Röda Lacket loose - mild and slightly sweet, with a hint of salty licorice, strawberry and peach

      Delete
  16. Anonymous21/2/13 21:30

    Saiskohan tohon salmiakin makua jos lisäis jotain salmiakki jauhetta ja sekoittaisi sen veteen? R-kioskilta muistaakseni jotain jauhoa saa.
    Kesällä tätyy koittaa ohjetta ja tuota salmiakki jauhetta ellei joku ehdi ensin :)

    Tuleeko ohjeen mukaan tehdystä nuuskasta tuota ns. amerikan nuuskaa, missä terveysriski on paljon korkeampi kuin ruotsalaisessa tavarassa?

    ReplyDelete
  17. Anonymous25/2/13 23:31

    Salmiakki on ihan ok. sokerisia ei kannata ehkä laittaa, eikä liikaa. Laitoin kerran jauhettuja fisherman friendsejä vähän reilusti, maku oli hyvä mutta haisi niin saatanasti ammoniakille, että hirvitti vähän huuleen tuupata.

    ReplyDelete
  18. Anonymous18/3/13 09:24

    Todella suuret kiitokset reseptistä. Onnistu hyvin näillä!! Käytin menthol puruja.. antaa hyvän ja sopivan raikkaan aromin. Tästä on hyvä jatkaa, ja testata uusia makuja. Vihdoin loppu nuuskahuolet!! :D

    ReplyDelete
  19. Mainio ohje.
    Itse en nuuskaa(ainakaan vielä) käytä säännöllisesti. Olen lähinnä vain kavereilta sillon tällöin kokeillut pussinuuskaa. Mutta tälläistä nuuskaa voisi ruveta väsäämään ihan vaan tekemisen ilosta ja käyttää aina välillä.

    Mutta nyt tulee kysymys: onko mahdollista taltioida nuuskaan esim. Greippilonkeron maku? Alkoi suoraan sanottuna kiihottamaan ajatus Greippilonkeron makuisesta nuuskasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/3/13 21:59

      Sokeripitoiset jutut ei säilyvyyden kannalta ole kovin suositeltavia. Toki jos löytyy joku aromi pullosta joka miellyttää niin ei muuta kun kokeilemaan. Hartwallin greippilimuhan on maultaan hyvin lähellä lonkeroa ilman giniä... mutta en sitä tosiaan lähtisi veden sijaan laittamaan koska lopputulos lienee aika huonosti säilytystä kestävä, enkä tiedä sitten siitä maustakaan.

      Delete
  20. Anonymous21/3/13 00:43

    Onko kukaa kokeillu Manitoubaa? Vai onko tää just sitä mistä tulee kitkerä maku?

    ReplyDelete
  21. Anonymous24/3/13 21:47

    Oisko tän tarkotus porata paljoa? Ite laitoin vähä päälle 1 tl soodaa eikä tunnu missään

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/3/13 21:57

      1 tl / toppa on ns. kultainen keskitie. Eli ei liian vahvaa neitseellisillekään ikenille mutta toimii konkareillekin. Oon laittanut joskus 2 tl ja kyllä siinä rupes muutaman päivän sitä satsia käyttäessä tuleen äitiä ikävä joka kerta kun laitto uutta huuleen. Siis todella kova kipu, huuli ihan rullalla. Itse laitan nykyään kuuteen toppaan 6 kukkurallista tl ja vielä yhden kiellon päälle. Itsetehdyssä yks hyvä puoli onkin se että voit tehdä just sellaista kuin hyvältä tuntuu!

      Delete
  22. Anonymous26/3/13 18:41

    Ostin vasta Ruottin puolelta setin, jossa oli kilo raakatupakkaa, kaksi kannellista muovilootaa, pussukka natriumkloridia, natriumkarbonaattia ja glyserolia/etyleeniglykolia. Tästä satsista pitäisi tulla 2,5 kiloa nuuskaa ja hinta oli euroissa alle neljäkymppiä. Nyt on nuuskat uunissa paistumassa ja huomenna saa ensi tuntumaa lopputuloksesta.

    Ohjeen mukaisesti liuotin ensin natriumkloridit eli ruokasuolat litraan vettä. Suolaveden sekoitin tupakkaan isossa kattilassa sähkövatkaimella. Sitten lapioin massan mukana tulleisiin muovirasioihin, suljin ne ja lykkäsin 90-asteiseen uuniin vuorokaudeksi. Lämpö vaihtelee melkoisesti, mutta yritin säätää lämpötilan olemaan keskimäärin 90 astetta.

    Joku aika sitten liuotin natriumkarbonaatin puoleen litraan vettä enkä malttanut olla lisäämättä vielä hieman savusuolaa, kun muistin sellaista omistavani. Tämän liuoksen taas vatkasin massan sekaan, mätin takaisin laatikoihin, suljin ne ja nyt pitäisi paistaa vielä 12 tuntia. Massasta tuli nyt pikimustaa ja tuoksusta oikein silmiäkirvelevän tymäkkä. Ehkä se vielä vähän tasoittuu..

    Huomenna viimeisenä vaiheena pitäisi sekaan vatkata vielä glyseroli/etyleeniglykoli ja jos massa tuntuu kaipaavan vielä koteutta, niin suunnittelin aateloida satsin tilkalla savuista mallasviskiä. Ajattelin pakata aineen pieniin minigrip-pusseihin jälkikypsytystä (5-7pv) ja varastointia varten. Niistä voi sitten kätevästi ottaa annoksen kerrallaan rasiaan käyttöä varten. Säilyvyydestä en kanna suurtakaan huolta, koska pakasteessahan säilyy isokin satsi melkein iänkaikkisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous27/3/13 10:13

      ^ Hyväähän tuosta tuli, vaikka itse sanonkin. Ei häviä kaupan tuotteille ja varmasti vain paranee lähipäivinä. Setti, jonka ostin, sisälsi karkeaksi jauhettua tupakkaa ja kun mausteitakaan en oikeastaan lisännyt, niin lopputulos on aika lähellä Grovia. Ren tobaksmak. Noita liivatteita sun muita maissijauhoja en pannut lainkaan, ja lopputulos tuntuu hyvin toimivalta ilmankin. Prillan voi helposti pyöräyttää sormillakin ja se pysyy läjässä oikein hyvin.

      Niin ja propyleeniglykoliahan se oli mitä tuo neste sisälsi eikä etyleeniglykolia.

      Delete
    2. Anonymous27/3/13 17:30

      Jees, saatan itsekin joskus tällaisen satsin hommata jos vieraan valtion alueelle eksyn. Hinnan puolesta kuulostaa ainakin todella edukkaalta, jos noin viidelle tornille tulee kustannusta tuo alle neljäkymppiä.

      Delete
    3. Anonymous27/3/13 18:05

      Suosittelen. Olikohan jotain 390 kruunua tuo hinta siellä mistä ostin, eli ei kauaksi neljästäkympistä nakkaa. En punninntut ainetta, mutta kuivaa tupakkajauhetta oli kilo ja nesteineen ynnä muineen valmiin tuotteen painoksi tulee laskennallisesti 2,5 kg. Viiden litran kattila oli juuri ja juuri riittävä massan työstämiseen. Toki se sitten pakattuna menee melkein puoleen tuosta tilavuudesta. Ja valmistuu melkein omia aikojaan. Ehkä kaikkiaan korkeintaan kaksi tuntia joutui varsinaista työtä tekemään. Prillan Snussats oli paketin nimi.

      Ja noita tämän setin ohjeitahan voi itse kukin sopivaksi katsomiltaan osin soveltaa sätkätupakkanuuskankin valmistukseen, jos haluaa.

      Delete
  23. Anonymous27/3/13 09:42

    Tein ohjeen mukaisesti nuuskaa käyttäen tosin maissitärkkelystä (liivate ei tämmöiselle ituhipille sovi). Nuuskasta ei kuitenkaan tullut sellaista, että siitä saisi helposti pyöriteltyä palloa. Leviää suussa hyvin nopeasti. Saisikohan tämän satsin vielä pelastettua jollain tavalla? Lisäämällä esim. agar-agaria liivatteen sijasta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous27/3/13 17:20

      Liivatteen kanssa parasta liisteriä saa tekemällä satsin laittaen hieman normaalia enemmän liivatetta ja sitte uunissa ylikuivaksi. Ainakin tykillä tuollaisesta tulee nööli joka pysyy huulessa tuntikaupalla, ja sen irti saaminenkin on melko hankalaa. Enpä vaan osaa sanoa muita niksejä jos liivate on pois laskuista :(

      Delete
  24. Anonymous28/3/13 18:56

    Kannattaa vielä lopuksi laittaa blenderiin ja jauhaa seosta. Joutuu haarukalla auttaan reunoilta mutta koostumus muuttuu paremmaksi.

    ReplyDelete
  25. Anonymous4/4/13 19:55

    Kiitos hyvistä ohjeista! Pari kertaa on tullut kokeiltua, viimeisin mahdollisimman tarkkaan ohjetta noudattaen. Viimeisin erä käyttäen maissitärkkelystä ja leivontaosastolta löytyneeseen piparminttuesanssiin. Koostumus ja potku on ollut kohdillaan, mutta jokaisella kerralla maku on ollut kuitenkin kaukana alkuperäisestä. Olen ymmärtänyt ihmisten kommenteista, että lopputuleman pitäisi kuitenkin olla hyvin lähellä aitoa tavaraa. Olen kokeillut punaista ja vihreää kessua, mausteilla tai ilman. Joka kerta lopputuloksena on ollut pistävähkö tuoksu ja erikoinen maku. Tuoksua ja makua on vaikea kuvailla, päällimmäisenä esiin tulee tunkkainen tupakan maku yhdistettynä vispipuuroon. Esimerkiksi piparminttuesanssin käyttö ei auttanut asiaa juuri lainkaan. Sitten kun nötkötti alkaa kunnolla valumaan, maku on yleensä suorastaan vastenmielinen.

    Missä menee pieleen? Maku ei tunnu muuttuvan laisinkaan uunittamisen ja muutaman päivän jääkaapissa seisottamisen jälkeen. Vai olenko kärsimätön ja maun hienostuminen kestää viikkotolkulla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous4/4/13 23:36

      Enpä osaa sanoa, maustamatonta tehdessä maku on melko neutraali, tupakkainen ja kun nestettä alkaa tulla niin hieman suolainen, eikä ainakaan kokeneelle nuuskamuikkuselle mitenkään erikoinen, vaan oikeastaan aika valju verrattuna "oikeaan" nuuskaan. Maku ei muutu miksikään vaikka kuinka kauan antaisi hautua jääkaapissa, vaan on uunittamisen jälkeen jäähdyttyään jo valmista käytettäväksi. Mainittakoon vielä että itse suosin vihreää purua, siitä tulee lievästi eri makuista mutta ei punainenkaan paha ole.

      Delete
  26. Anonymous6/4/13 00:52

    ymmärsinkö oikein että tuo seitsemäs vaihe jossa laitat nuuskan 1-4 tunniksi uuniin on se fermentointi vaihe? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous6/4/13 12:36

      En kutsuisi sitä fermentoinniksi, mutta toisaalta en löytänyt mistään määritelmää tupakalle että mikä on fermentointia ja mikä ei. Uunitan nuuskaseoksen koska sillä tavalla koostumuksesta tulee mielestäni parempi. Ainakin sikarien kohdalla fermentointi tarkoittaa prosessia joka kestää viikkotolkulla, "hikoiluttamista" optimaalisessa kosteudessa ja lämpötilassa. Nykyisin nuuska on ilmeisesti höyrypastöroitua ja syynä käsittääkseni lähinnä säilyvyyden parantaminen.

      Olen kuullut varoituksia suuntaan ja toiseen terveysvaikutuksista. Toisaalla sanotaan että nuuskan uunittaminen lisää vaarallisten kemikaalien määrää (karsinogeenit) ja että sitä ei ehdottomasti tulisi tehdä ja toiset taas että uunittaminen on ehdottoman tarpeellista koska prosessissa vapautuu ammoniakkia sun muuta. Mitään vakavasti otettavaa tutkimustietoa tai vastaavaa en ole onnistunut löytämään. Jos jollakulla lukijalla on tarjota parempaa tietoa niin jakakaa ihmeessä!

      Delete
  27. Anonymous6/4/13 12:14

    onks toi osa 7 mis laitat nuuskan uunii se ns fermentoiti vaihe? :)

    ReplyDelete
  28. Anonymous9/4/13 17:45

    Moro tein oma tekemää nuuskaa 7 pussia ja lisäsin siihen noin 3,5dl vettä ja 8tl soodaa mutta en kuivattanut nuuskaa uunissa koska en tiedä miten paljo sen haisee. pidin nuuskaa jääkaapissa noin 4 päivää ja lisäsin sen jälkeen vielä 0,5dl vettä ja soodaa lisää ja nyt tuntuu ettei nuuska potki yhtään? johtuukohan se siitä että en kuivattanut sitä ja meneekö nuuska pilalle jos sitä ei kuivata ja se on aika märkää?

    ReplyDelete
  29. Anonymous11/4/13 02:34

    Kiitoksia reseptistä! Huomenna kokkaillaan :) inffoon sit mitä tykkäsin

    ReplyDelete
  30. Anonymous12/4/13 17:59

    ihan maistuvaa tuli! jännä haju mutta maku on suht "normaali"

    ReplyDelete
  31. Anonymous14/4/13 01:26

    Kokeilkaa glyserolia! 125g puruja siihen 10g glyserolia, niin ei tartte käyttää liivatetta tai maissijauhoa. Tätä lisätään uunituksen jälkeen ja sekotetaan kunnolla. Hyvää tulee!!! :D

    ReplyDelete
  32. Anonymous26/4/13 22:08

    Juu elikkäs. Tein tänään itse tällä reseptillä tosin jätin "hikoilutuksen" pois välistä. Tuli hyvää nutua puolisen tolppaa 3topasta, maustoin kuivilla aineilla esim. yhteen satsiin Lakrisaleja muutama jauhettuna, lisäsin ne kuivien aineitten ja veden sekoituksen yhteydessä syssyyn. Tuli maukasta nuuskaa hyvällä koostumuksella. Tyytyväinen olen :DD

    ReplyDelete
  33. Anonymous5/5/13 23:10

    Sunnuntaileivottuna eka kolmen topan satsi, jonka just heitin jääkaappiin säilöntään. Toki malttamattomana tykitin kuormasta parit koe-erät ennen uunitusta ja heti sen jälkeen. Uunittaminen terästää sopivasti ja rakenne muuttuu entistäkin nuuskamaisemmaksi. Vahva veikkaus, että harrastus jatkuu ja seuraavaksi ehkä aromien kanssa kikkailua ja kiinnostaisi kokeilla myös glyserolia. Suurkiitos ohjeistuksesta, tää pelasti kyllä tämän (ja muutaman seuraavankin) päivän!

    ReplyDelete
  34. Anonymous10/5/13 15:50

    Olen muutaman vuoden valmistanut itse nuuskani. On hienoa että aihealuetta on käsitelty yhtenäisesti, ja että tietoa löytyy yhdestä paikasta. Tuo Ruotsista ostettu Prillan Snussats vaikuttaa olevan todella halpaa, mutta tietääkö kukaan mistä sitä voi ostaa Tukholmassa?

    Tupakan / nuuskan jauhamisesta: Käytin alkuun samaa metodia, eli jauhoin kuivatut tupakat. Myöhemmin kokeilin ja siirryin toiseen tapaan, eli jauhan nuuskan vasta "märkänä". Lisään siis nesteet ja mausteet kuiviin puruihin, ja jauhan kostean seoksen lihamyllyssä. Pari kertaa myllyn läpi ja tuloksena on koostumukseltaan omaan makuuni ja tekstuuriltaan suuhun sopivaa nuuskaa. Olen huomannut että tällä tavoin valmistaessa nuuskasta tulee kiinteämpää kuin kuivista puruista jauhettuna. Maissijauhoja tai liivatetta en ole kokeillut (käytän vain tykillä).

    Tupakan purut voi myös jättää jauhamatta, ja valmistaa tietynlaista ”kuivanuuskaa”. Kollegani käytti tällaista, koska ei halunnut säätää tykkien kanssa. En tiedä kuinka hän sen teki, mutta nuuska oli kuivahkoa ja muodoltaan melko lailla samanlaista kuin tuore sätkätupakka, joskin hieman kosteampaa. Ei liannut käsiä.

    Suola, sooda, vesi: Teen lähes poikkeuksetta 10 sätkäpussin eriä. Soodan määrä ei mielestäni ole lineaarisesti verrannollinen tupakan määrään, vaan suhdetta tulee vähentää nuuskaerän koon mukaan. Käytän seuraavaa reseptiä:

    10 ps sätkätupakkaa (300g)
    45 g suolaa
    25 g soodaa
    15 g ammoniumkloridia

    Liuotan ainekset kiehuvaan veteen (n. 2-3 dl), jonka lisään kuiviin puruihin. Lopun tarvittavasta kosteudesta paikkaan yleensä jollain viinalla (rommi, balsam, brandy, viski tms.) tai sitten ihan vedellä. Makuun viina vaikuttaa vaihtelevasti, enemmän vaikutusta on ammoniumkloridilla. Ammoniumkloridi on salmiakin raaka-aine, myös tuttu pyykinpesuaineista. Löytyy hyvin varustetuista apteekeista, ainakin yliopiston apteekeilla on yleensä valikoimissa. Nuuska on jauhamisen jälkeen valmista, ellei halua vielä paistella erikseen uunissa. En ole koskaan kokeillut, ja tuskin kokeilenkaan.

    Maustamisesta / jatkamisesta: Olen kokeillut Anistippoja (apteekista), Carmolis-tippoja, viinoja ja päätynyt käyttämään ammoniumkloridia. Kerran sain kuningasidean maustaa ja jatkaa nuuskaa kahvilla. Muuten hyvä, mutta kahvin happamuus neutraloi soodan emäksisyyttä, ja tuloksena oli tehotonta nuuskaa. Yleensä korjailen epäonnistuneet erät vastaavalla määrällä tupakkaa ja muita aineita, hyvin on toiminut. Olen ajatellut kokeilla jotain neutraalia kasvipohjaista materiaalia nuuskan jatkamiseen, mutta eipä ole vielä ehtinyt. Tupakkia laitoin kesäksi kasvamaan, katsotaan minkälainen sato tulee ja saako siitä hyvää nuuskaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous10/5/13 17:01

      Asiallista toimintaa. Tästähän voisi tehdä vierailevan tähden reseptipostauksen. Jos haluat että jaan reseptisi pääsivulla nimimerkillä niin huikkaa tähän mikä laitetaan niin menee krediitti oikeaan osoitteeseen.

      Oletan että 1 teelusikallinen = 5 grammaa. Aika vähän näyttäisit soodaa laittavan, vähemmän kuin minä kuuteen toppaan. Suolan määrä aika samoissa (n. 1 tl / toppa). Ammoniumkloridia voisi kokeilla itsekin, samaten märkänä jauhamista jos tuo paska tehosekoitin vaan jaksaa sitä märkää massaa jauhaa.

      Mutta isot kiitokset joka tapauksessa, nämä ajoittaiset reseptit ja palautteet ovat se syy miksi jaksan tänne silloin tällöin päivitellä juttuja.

      Delete
  35. Anonymous10/5/13 22:19

    Krediittejä ei tarvita, hyvä vaan jos jengi herää siihen että nuuskaa voi myös valmistaa itse. Laita vaan pääsivulle jos kelpaa, voin seurata ja vastailla jos tulee kysymyksiä noihin mainitsemiini kohtiin liittyen.

    En tiedä vaikuttaako sitten tuo ammoniumkloridi jotenkin ph-arvoon. Sen olen kyllä huomannut että kaupalliset nuuskat ei enää oikein toimi. Pari kertaa kävi näillä 10 pussin erillä niin, että olivat aivan liian vahvoja, ja kävi kuten itsekin mainitsit pidemmällä käytöllä. Toisaalta biitti on huulessa koko hereilläoloajan, joka voi vaikuttaa limakalvojen herkkyyteen.

    Märkänä jauhettava tavara on aika sitkeätä. Käsimyllyllä menee kyllä, mutta konemylly on parempi jos sellainen sattuu olemaan. Tehosekoittimesta en tiedä, mutta epäilen vähän jaksaako. Noita vanhoja käsimyllyjä löytyy kirppareilta tms. muutamalla eurolla. Lihamyllyllä jauhamisella nuuska puristuu kasaan, ja tässä mielessä lopputulos on mielestäni kuivana jauhettua parempi. Luulen että maissijauho olisi vaikuttanut tähän kun tein kuivana, mutta jäi kokeilematta.

    Tätä ei välttämättä kannata julkaista, mutta kerron nyt kuitenkin:

    Olen myös kehitellyt sellaista ajatusta, että nuuskaa voisi mahdollisesti valmistaa täysin synteettisesti ilman tupakkaa. Netistä saa tilattua sähkötupakoihin tarkoitettuja vahvoja nikotiinilioksia, ja ilmeisesti jostain saa jopa 100%:sta nikotiinia. Tällainen aine on kuitenkin hengenvaarallista pelkällä paljaalla iholla, joten on parempi ettei kukaan lähde kokeilemaan. Saatan kesän aikana keräillä luonnosta kasveja, kuivattaa ja kokeilla myöhemmin onko nuuskan valmistus tällä tavoin mahdollista. Periaatteessa kasveja ei välttämättä tarvittaisi ollenkaan, jos löytyisi muu tarkoitukseen soveltuva aine.

    jos haluat ottaa yhteyttä, niin hepesone@hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Anonymous4/7/13 01:38

    Tein nyt ihan ensimmäistä kertaa nuuskaa ja ihan tolla sun ohjeella. Olisin voinut ehkä hieman enemmän jauhaa tuota tupakkaa semmoiseksi pölyksi mutta kohtapa sen näkee kun yön yli jääkaapissa ovat olleet. Kovin märkää näytti olevan, toivottavaasti se kuivuisi vähän tuosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous5/7/13 22:39

      Reilusti uuniin vaan jos on liian märkää.

      Delete
  37. Anonymous5/7/13 22:26

    Onko mahdollista että itse tekemäni nuuska menettää tehoaan vai onko toleranssini vain kasvanut? Tein reilu viikko sitten löysää ja pärisi todella hyvin mutta nyt tuntuu että sinitarrastakin irtoaa enemmän nikotiinia :p

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous5/7/13 22:52

      Omat empiiriset tutkimukseni osoittavat että ei menetä tehoaan. Olin kuukauden nuuskaamatta tuossa kun ulkomaanreissulla röökiä oli halvalla saatavilla. Tässä pari päivää itsetehtyä nuuskaa (ennen reissua tehty satsi joka ei ole kuukauteen jääkaappia nähnytkään) tykitelleenä voin sanoa että teho ei ole kadonnut. Neitseelliseen tilaan palautunut huuli kirvelee ihan saatanasti joka tykillisellä ja nikotiininhimo talttuu ihan totuttuun tapaan.

      Delete
  38. Anonymous11/7/13 16:29

    Suurkiitos mainiosta ja yksityiskohtaisesta ohjeesta, kevyesti paras johon olen törmännyt! Olet tärkeä ihminen nuuskan ilosanoman edistäjänä.

    Tässä alustus ja pari kiperää kysymystä:

    Itse olen jo muutama vuosi sitten tehnyt mustaa kultaa eri kanavasta löytyneellä ohjeella ja käyttänyt pari kertaa Maizenaa nuuskan pysymiseksi paremmin kasassa. Minulla tämä ei toiminut, vaan nuuska muuttui todella murenevaksi eikä millään tapaa nautinnolliseksi käyttää. Epäilen kylläkin, että vika ei ollut Maizenassa vaan siinä, että kohelsin sen tupakkapurun joukkoon enkä luultavasti vain sekoittanut sitä riittävän hyvin. Oman kokemukseni mukaan tupakkapurun hienous on ylivoimaisesti tärkein tekijä siinä, miten hyvin nuuska kasassa pysyy, ja aivan jauhomainen jako (kuten joku muukin aiemmin sanoi) tuottaa jo koostumukseltaan hyvin lähellä Ettania olevan lopputuloksen. Täytynee vielä kokeilla tuota liivatteen käyttämistä nuuskaa kokoon sitovana aineena, sillä pelkkä tupakka/vesi/suola/sooda –sekoitus kuivuu/muuttuu muruiseksi hieman turhan nopeasti. Myöskään en ole ”valmista” nuuskaani hikoiluttanut uunissa.

    Ongelma:
    Maku. Ulkonäöstä leipurintaitojeni tuotoksen kyllä nuuskaksi tunnistaa, hajukin on OK, mutta kerta toisensa jälkeen nuuskaan jää karvas ja kitkerähkö sivumaku. Tätä saa kyllä esim. piparminttuesanssilla peitettyä, mutta silti kitkeryys puskee ikävästi läpi. Muutenkaan en näiden esanssisten hedelmä- ja minttunuuskien suurin ystävä ole ja mieluiten haluaisin Röda Lacketin kaltaista rehellistä tavaraa.

    Kysymys 1:
    Voikohan valmiin nuuskan hikoiluttamatta jättämisellä olla osaa asiaan? Koostumusta se ilmeisesti parantaa, mutta miten suuri vaikutus sillä on makuun?

    Kysymys 2:
    Onko raaka-aineena käytettävällä sätkätupakalla iso vaikutus? Käytän yleensä tupakkana halvinta ja vahvinta saatavilla olevaa sätkätupakka (yleensä punainen Bonus), voisikohan esim. PallMallin tai L&M:n käyttäminen raaka-aineena muuttaa asiaa?

    Kysymys 3:
    Onko glyserolilla maikutusta makuun? En ole sitä kokeillut, mutta olen harkinnut kokeilevani.

    Ja tarkennuksena vielä todettakoon, että en hae keinoja peittää karvasta makua esim. salmiakkijauheella, vaan haluan sen pois. Tämän jälkeen lähden mielelläni kikkailemaan hienostuneiden aromien kuten suosikkini savuisen mallasviskin kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous11/7/13 17:18

      Koostumukseen vaikuttaa varmasti eniten se kuinka hienoksi purut jauhaa. Toisekseen vaikuttaa kosteus / hikoilutus. Varsinkin liivatetta käytettäessä uunissa käyttämisen jälkeen tulee selvästi paremmin kasassa pysyvää nuuskaa. Maissitärkkelys+uuni yhdistelmästä ei ole kokemusta.

      Vastaus 1: Mielestäni maku on aina "sama", oli sitten uunitettua tai ei. Maustamattomana päällimmäinen maku on yllättäen tupakka.

      Vastaus 2: Makuun en ole huomannut eroa, mutta koostumukseen kyllä. Esim. Pall Mallin topat ovat sinetöityjä, joten purut pysyvät märkänä tosi pitkään kaupan hyllyssä. Tällöin myös uunissa niitä joutuu kuivaamaan kauemmin. Esim. Smartin purut ovat välillä niin rutikuivia että niitä ei juuri tarvitse kuivatella. Röökiä polttaessa molemmat ääripäät ovat tosi huonoja poltettavaksi ja silloin pistin asian merkille.

      Vastaus 3: Ei kokemusta, enkä aio lähteä glyserolin kanssa leikkimään koska en tiedä tarkalleen miten terveellistä se on ja olen nykyreseptiin melko tyytyväinen.

      Ehdotus kitkerän maun poistamiseen: oletko kokeillut laittaa vähemmän suolaa? Esim. puolet normaalista määrästä. Säilyvyyden kanssa en ole törmännyt ongelmiin edes kuukausien aikajänteellä joten voinet huoletta vähentää määrää. Voisiko olla että tuo suola tekee pistävän maun jota et arvosta?

      Delete
    2. Anonymous12/7/13 09:41

      Kiitos kommenteista, takuuvarmasti tulee ensi kerralla nyt kokeiltua ainakin liivatetta ja hikoiluttamista. Tuo suola voi ehkä olla avain ongelmaan, tosin en ihan varma ole onko tämä kitkeryys nyt pelkästään suolasta kiinni.

      Tuli mieleen myös, että onkohan kuivatusmenetelmällä minkäänlaista osuutta asiaan? Olen aina kuivannut tupakan uunissa 50C:ssä n. 30-60 min, jonka jälkeen se on ollut sopivaa blenderissä jauhettavaksi. Käsittääkseni myös teen valmistuksessa käytetty kuivausmenetelmä vaikuttaa hyvinkin paljon teen makuun, joten miksei myös nuuskan valmistuksessa nuuskan makuun. Toisaalta onhan se tupakka kuivatettu jo ennen sätkäpussiin laittamista ja siihen ei oikein voi vaikuttaa... Jospa sitä kuitenkin ensi kerralla pitäisi malttia mukana ja kokeilisi ihan pidempiaikaista ilmakuivausta.

      Täytyykin ehkä vielä perua omat sanat ja kokeilla jotain sopivia makuaineita, josko niillä saisi kitkeryyden peitettyä ilman, että nuuska muuttuu sellaiseksi ”karkkinuuskaksi”. Esim. tilkka mainitsemaani savuista viskiä voisi ehkä toimia, samoin vaikkapa salmiakin makuinen Fisherman’s Friend, tosin riittävän pienenä määränä jotta nuuska pysyisi mahdollisimman aidon makuisena. Voin laittaa päivitystä kokeiluideni onnistumisesta kunhan seuraavan kerran satsin teen. Menee kyllä ehkä hieman aikaa, viime erästä on vielä aika mukavasti jäljellä.

      Sitten vielä toinen juttu, joka tuli mieleen eilen eikä liity suoraan makuun vaan nuuskan vahvuuteen. Kuten sanottua, soodan määrää lisäämällä omatekoisen biitin saa potkimaan vähän tuhdimmin. En kuitenkaan välttämättä allekirjoita tämän tavan terveellisyyttä, vaan mietin josko soodamäärän pitämällä vakiona (sopivaksi toteamani määrä n. 3-4 ml/35g irtotupakkaa) ja lisäämällä nikotiinin määrää nuuskan saisi vahvemmaksi. Teoriani on seuraavanlainen, ja kommentteja otetaan vastaan.

      Oletetaan, että nuuskaa tehdään 100 g:sta irtotupakkaa. Tällöin vettä menee n. 1,2 dl. Voisikohan nikotiinin määrää lisätä liuottamalla yön yli esim. 1 ylimääräinen sätkätoppa (35 g) käytettävään veteen, jolloin teoriassa nikotiinin määrän pitäisi lisääntyä 35%? Wikipedian mukaan nikotiini liukenee hyvin veteen, joten sen puolesta pitäisi ainakin olla mahdollista. Epäilen kyllä, että ei tämä ainakaan hyvää tuolle maulle tee, mutta mielenkiintoinen kokeilu voisi olla pieneen nuuskaerään.

      Delete
    3. Anonymous12/7/13 17:27

      Muistan useammankin kerran netissä jonkun painottaneen, että parempaa tulee kun puruja ei kuivaa uunissa. En muista viitattiinko makuun vai koostumukseen. Itselläni on tälläkin hetkellä purut 50­°C kuivumassa, ovat tosi kosteita ja ovat siellä ainakin 3-5 tuntia. Varmasti vaikuttaa ainakin koostumukseen tuo kuivatustapa.

      Nikotiinin lisääminen tuolla tavalla saattaisi tosiaan toimia, enkä usko sen makuun vaikuttavan juurikaan. Todella hyvä idea jos kaipaa nuuskaansa lisää potkua. Kustannukset vaan pompsahtaa jonkin verran ylös mutta köyhät kyykkyyn.

      Delete
  39. Anonymous26/7/13 16:38

    Kiitos loistavasta ohjeesta! Oli niin perusteellisesti selitetty, että minäkin onnistuin :)
    Me 10 - kieltolaki 0 !

    ReplyDelete
  40. Anonymous8/8/13 16:08

    Sanoisin että kuivatus 50 asteessa ei vaikuta ollenkaan mihinkään, mutta voi toki olla toisin. Luulisin että kasvisten kuivaamiseen tarkotettu ilmakuivuri voisi olla hyvä hankinta. Olen kuullut että nikotiinin kiehumis piste olisi 90 astetta, joten ainakaan sitä suurempia lämpötiloja en käyttäisi.
    Rakenteeseen vaikuttaa eniten juuri purujen murskaaminen sopivaksi pölyksi. Itselläni jää yleensä pienia sattumia jauhon sekaan, mutta luulen että ne toimivat kuten harjateräkset teräsbetonissa, eli antavat kestävyyttä. Pysyy siis paremmin kasassa.
    Nykyään käytän glyserolia, jonka ansiosta nuuskani on sopivan jämäkkää. Jos lukee nuuska kiekosta, mitä lisäaineita siihen kuuluu, lukee siellä: sooda, glyseroli ja se propa glygoli (jota on myös niissä kaupan maku esanseissa).
    En ole tajunnutkaan että sooda saa nuuskaan emäksiseksi ja olen siitä johtuen pilannut muutaman satsin sitruunahapolla. Tosin kun laitoin kerran paljon sitruunahappoa ja jauhettua minttia oli nuuska väriltään ja koostumukseltaan kuin ettania.
    Uskon että märän nuuskan uunitus 80 asteessa, saa nuuskaan uusia makuja ja koostumuksia. Se saattaa jopa liottaa nikotiinin irti puruista siihen ympärille ja näin saa nuuskan potkimaan enemmän.
    Vois käydä ostamassa ph:n mittaus liuskoja emäksisyyden mittaamista varten.

    Glyserolista tulee kitkerä sivumaku jos laittaa liikaa.

    Anteeksi viestini ulkoasu, mutta kirjoitin tämän viestin xcoverilla...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/8/13 22:11

      Kuivatus 50°C vaikuttaa aivan varmasti ainakin nesteen määrään. Käyttämälläni nestemäärällä 0,4-0,5 dl / toppa tulee nuuskasta hieman liian märkää käytettäväksi. Kun tuuppaa tavaran uuniin muutamaksi tunniksi siitä tulee oivallista, sellaista ettei valu mutta pysyy kasassa. Ja nesteen haihtumisen huomaa siitä että jos unohtuu liian pitkäksi aikaa uuniin niin tavara on niin kuivaa ettei meinaa liukua enää tykistä ulos kuin väkivalloin.

      Delete
  41. Anonymous11/8/13 23:56

    Morjes tein tässä joku aika sitten satsin 2topasta ja hätäillessä jätin kuivaamatta puruja ja liian karkeaksi jäi. Olisiko mitään ideoita miten sen saisi hienonnettua ilman morttelia ja yleiskonetta tai muuta vastaavaa? Tällä kertaa ajattelin tehdä 2toppaa ja maustaa piparminttu esanssilla missä vaiheessa siis laitan sen esanssin ja mihin? Ja minkalaista nuuskaa olette saaneet ilman hiloilutus osoita ja vaikuttaako paljon lopputulokseen sen pois jättäminen? Ja vielä mitä puruja suosittelisitte?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/8/13 16:40

      Itse olen käyttänyt ihan tarjoustalon kympin sauvasekoitinta. Lasinen hyvin pesty ja kuivattu iso maustekurkkupurkki ja sinne kuivat purut. Sen jälkeen sauvasekoittimen pää sisään ja "tiivistää" purkin foliosuikaleella pölyämisen estämiseksi. Eli taittaa folion niin että se on purkin reunoissa ja sauvasekoitin on sen keskellä olevassa rei'ässä. Sitten kun on jauhanut, siivilöi vielä siivilän läpi niin että menee vain hieno puru läpi ja risut jää siivilään.

      Olen juuri tekemässä toista kolmen topan satsia tällä ohjella. Ekan tein maissitärkkelyksellä ja nyt kokeilen liivatteella. Harvinaisen mukavaa kokkausta tämä :)

      Delete
  42. Anonymous18/8/13 21:57

    Jes eli alan väsäilee ekaa kertaa omaa nysseä poskeen.. Muutama kysymys.

    Vierailevan tähden reseptistä ei oo tullu sen kummempaa kommenttia sen nyssen laadusta, saisko siihen mielipiteitä?

    Mistä tietää että sooda on "kypsää" ? Toiselta sivustolta lueskelin että hellan levyllä folion päälläkin voi tehdä, kokemuksia?

    Jos teen ton "talon reseptin" mukasesti liivatteella, onko toi vesimäärä semmonen että nysseä on pakko hikoiluttaa uunissa vai pystyykö sen vaiheen skippaamaan? Tiedän että emäntä tykkää kyttyrää jos käytän meen uunia tähän aktiviteettiin :) Jos hikoilutan irtooko valmiista nuuskasta mitään hajua huoneistoon?

    3 toppaa kuivumassa, eka kerta menee talon reseptillä ja sit ko tulee kirpparilta lihamylly vastaan ni koitan ton toisen kaavan mukaan...

    ps. Kyllä, tykitän niin vitusti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/8/13 22:18

      Sooda on varmasti "kypsää" oltuaan 200°C n. 15-20 minuuttia. Koostumus muuttuu vähän karkeammaksi, mutta eroa on vaikea huomata silmällä. Foliossa paistaminen levyllä varmasti toiminee myös, olen tuosta kikasta kuullut mutta lasivuoka uunissa vaikuttaa helpommalta.

      Laita 0,3 dl nestettä / toppa jos ei ole mahdollista kuivattaa nutua. Hikoiluttamisesta irtoaa jonkin verran pistävää hajua, joka kylläkin häviää huoneistosta tunnin sisään ja itse uunistakin jos sen käyttää 150°C hetken ajan.. toki kannattaa testata tätä ekan kerran silloin kun pirttihirmu ei ole paikalla, ilmanvaihto ym. tekijät vaikuttanee näihin arvioihin.

      Delete
    2. Anonymous19/8/13 20:37

      Jes kiitoksia. Huomenna kokkailen ja koitan tolla 0,3 dl ilman uunitusta. Täytyy varmaan lisätä määrää muutamalla topalla et saa sen yli desi vettä ni liivatteen liuottamine onnaa paremmin.

      Tupakkakauppaan menossa huomenna hakemaan uutta IT:tä kun vanha karkas taskusta teille tietämättömille. Kokemuksia hyvistä piipputupakeista kokkaukseen tai esim luomutupakasta?
      Luomu houkuttelee ihan "terveellisyyden" takia kun puuttuu ne pari tuhatta lisäainetta ja nikotiinia ko pienes pitäjäs...

      Delete
    3. Anonymous30/9/13 13:58

      Kysymyksestä on jo kulunut vähän aikaa, mutta vastaan kuitenkin tuohon soodan kypsyyttä koskevaan kysymykseen. Sooda on kypsää kun se tuntuu suussa limakalvolla polttavalta (ts. syövyttää limakalvoa). Kostuta hieman sormen päätä ja laita esim. kielelle pieni hippu soodaa ennen kuumennusta, jotta tiedät miltä se tuntuu "raakana". Sitten uunituksen myötä siihen tulee potkua ja kun se alkaa kunnolla kirvelemään kielellä niin valmista on.

      Delete
  43. Anonymous30/8/13 08:42

    morjes! tein eilen satsin ja annoin olla lopuksi uunistta 1,5h ja kun otin nuuskat pois nii ne oli vähä sellasin murusina, missä vika? kiitos :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous31/8/13 20:55

      Moro, tarkoitatko murusilla könttejä? Jos on sellasia herneen kokosia paakkuja niin ei välttämättä haittaa mitään, johtuu varmaankin liivatteesta joka ei ole sekoittunut tasaisesti. Kuivattelun aikana kannattaa ottaa välillä uunista ja haarukalla rikkoa ne pallot jos kuvittelee niiden haittaavan jotain. Ainakin niissä on väri usein sisällä sellainen lievästi ruskea verrattuna muuhun tuotokseen. Sekoittaminen siis huolellisemmin, vaikka kama on tuollaisenaankin ihan käyttökelpoista. Jos tarkoitit murusilla jotain muuta niin selvennä.

      Delete
  44. Anonymous5/9/13 08:34

    Tein satsin pallmallin vihreistä ja en voi muuta sanoo ku että ei tästä saa mitään irti. Viiko soodaa lisätö jälkeenpäin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous6/9/13 14:25

      Kyllä voi - liota soodaa esim. puolet siitä mitä laitoit satsiin alunperin niin pieneen vesimäärään kuin suinkin liukenee ja lisää tämä valmiiseen nuuskaan. Tarvittaessa kuivata uunissa lisää jotta ylimääräinen neste haihtuu.

      Delete
  45. Anonymous13/9/13 11:11

    Ja vielä lisäpohdintaa tuon savunmakuisen suolan lisäksi. Jos loppuhikoilutuksen tekisi mieluummin vähän kuumemmassa uunissa n. 70 astetta ja tunti, niin pastörointi tulis siinä tehtyä samalla.

    ReplyDelete
  46. Anonymous24/9/13 19:43

    mietin kans tota uunia, eikö tarvi oikeasti kauempaa pitää ? :O muissa ohjeissa eka 24 h ja sen jälkeen 12h :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/9/13 21:49

      Jos näillä nestemäärillä kauemmin pidät niin tuloksena on hiekkaa. Tässä reseptissä uunitus siis hoitaa lähinnä oikean kosteuden saavuttamisen, koostumus ehkä hieman paranee. Toki enempi nestettä -> lisää aikaa uunissa. Lopputuloksesta en tiedä tuleeko "parempaa", näillä ohjeilla oon saavuttanut itseäni enemmän kuin tyydyttävän tason. Ei kun kokeilemaan jos aikaa on.

      Delete
    2. Anonymous25/9/13 00:09

      Kiitos paljon neuvoista! huomenna olis tarkotus koittaa, toivotaan että saan nuuskat aikaseks ja voin toteuttaa sen tekemisen tästä lähin itse!

      Delete
  47. Anonymous29/9/13 00:34

    Tein topallisesta Pall Mallia nuuskat tällä ohjeella ja taisi tulla kerralla hyvät! Mausteeksi apteekkarin salmiakkia ja carmolistippoja. Raikas maku ja hyvä koostumus. Vaikken olekaan nuuskaekspertti niin voisin sanoa että tämä ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Nyt on toki vasta ensimmäinen bitti huulessa ja ekat pärinät päällä, mutta potkua on tosiaan enemmän kuin tarpeeksi! Kiitoksia paljon ohjeen laatijalle ja muille kommentoijille! Tulen tekemään lisää ja tarjoilemaan myös tutuille :)

    ReplyDelete
  48. Ei jumalauta, ihan mieletöntä! Parilla topalla Pall Mallia lähdettiin kokeilemaan ja hienosti toimii, seuraavissa satseissa lähdetäänki sitte kokeilemaan maustamista. Iso kiitos kirjoittajalle!

    ReplyDelete
  49. Hyvät ohjeet piti näin vanhanakin leipoa ja hyvin onnistui! Seuraavaan ehkä loraus xo:ta

    ReplyDelete
  50. Anonymous3/12/13 19:52

    Nyt tein ekan satsin mau(stama)tonta multaa, ja kun sain setit valmiiksi piti hätähousuna heti mennä heittämään testiksi nuuskat huulehen. Hyvää on! Kiitos ohjeista ja seuraavalla kerralla sitten testaan maustamista, tästä lähtien ei tarvii hätäillä jos alkaa ruotsinmaan tavarat ehtymään.

    ReplyDelete
  51. Anonymous4/12/13 19:51

    Kiitoksia ohjeista, näillä on menty jo monta satsia! Tekeminen on helppoa ja pienillä variaatioilla (mausteet, soodan määrä jne) saa mukavasti vaihtelua. Emännän iloksi on nyt leivottu joulunuuskaa, mausteena keisarin morsianta (ei pussiteet! reilu satsi tehosekottimeen tupakin kanssa) ja ripaus kardemummaa. Tykitän niin vitusti!

    ReplyDelete
  52. Tein superlonipallon! Tai siltä tuo muistutti kun vaihteeksi maissitärkkelysversion tein ja kaikki muut aineet mittasin tarkasti, mutta tärkkelystä tuli yli puolet liikaa kun vähän loiskahti. Pilalle ei mennyt ja oikeastaan käyttökelpoisin nuuska tähän mennessä kun saa pyöriteltyä vaikka ilman tykkiä. Pysyy huulessa hyvin mutta saa silti helposti pois.

    ReplyDelete
  53. Jääkaapissa olon jälkeen kun pitäisi laittaa uuniin "hikoilemaan" tuo nuuska niin haiseeko se siinä vaiheessa kun se on uunissa ? Purut kuivasin pari pv huoneen lämmössä . Entä haiseeko tuo ruokasooda jos sen laittaa uuniin ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous6/1/14 18:43

      Hikoilutuksen aikana tulee aika paljon tuoksua, joskin vähemmän kuin puruja kuivatessa. En suosittele jos joku muu samaa uunia käyttää ja paheksuu nuuskahommia. Haju kyllä lähtee jo seuraavan kerran ruokaa laittaessa kokonaan. Ruokasoodan paistamisesta ei synny mitään hajua.

      Delete
  54. Anonymous8/1/14 09:51

    Ajattelin väsätä multaa tol kyseisel ohjeel ja sellanen kysymys tuli vaan mieleen että riittääkö tuo parin tunnin jääkaapissa vetäytyminen ennen uunitusta vai onko suositeltavaa pitää kauemmin? Ja vielä toinenkin kysymys, liivate vai maissi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous8/1/14 10:03

      Voit varmaan heittää vaikka suoraan uuniin jos siltä tuntuu, pari tuntia nyt varmasti riittää. Ja allekirjoittanut suosittelee vahvasti liivatetta ainakin ekoihin kokkauksiin.

      Delete
    2. Anonymous8/1/14 19:06

      Sitä piti vielä kysyä että missä vaiheessa astian kantta tarvitse? kun tuolla lukee iso tiiviillä kannella varustettu astia.

      Delete
    3. Anonymous8/1/14 19:08

      Kun satsin heittää jääkaappiin se on kiva olla peitettynä, jos siis samaa rasiaa käyttää nuuskan säilyttämiseen.

      Delete
    4. Anonymous8/1/14 19:14

      No hyvä että kannella ei ole mitään tekemistä valmistuksen kanssa. Ei nimittäin kotoa löydy mitään isoa kannellista astiaa vaikka noita tuppervaara hösseleitä emännällä onkin. Ajattelin lappaa nuuskan heti hiostuksen jälkeen knektin muovikiekkoihin. Eli jääkaapissa vetäytymisen aikanakaan ei tarvitse mitään kantta?

      Delete
  55. Anonymous9/1/14 18:34

    Joillain verkkosivuilla sanotaan että nuuskan hikoiluttaminen tekisi siitä jotenkin haittallisempaa, mistähän moinen väite?

    ReplyDelete
  56. Anonymous15/1/14 20:43

    Lisätäänkö maissitärkkelys siis veteen suolan ja soodan kanssa, vai heitetäänkö vaan purujen sekaan kuivana? Nopeita vastauksia kiitos

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous15/1/14 21:07

      Purujen sekaan oon laittanut ja hyvin toimii.

      Delete
  57. Anonymous16/1/14 18:41

    Kiitos helvetin hyvästä reseptistä! Leivottii porukalla seittemästä bonuksen kultasesta topasta ja iskettii reilu puol desiä soodaa sekaa (n. 1,5 tl / toppa) ja vähä vaille puol desii maissitärkkelystä ja purut saatii käsillä tarpeeks hienoks, toimii!

    ReplyDelete
  58. Kiitoskset myös täältä! Soodaa käytettiin 2tl per toppa ja tuntuu juuri sopivasti. Tehtiin nuuskat maissitärkkelyksellä ja loppuhikoiluttamiseen vain n. tunti uunissa riitti hyvin.

    ReplyDelete
  59. Aivan mahtavaa tavaraa tulee kun laittaa 2 TL soodaa

    ReplyDelete
  60. Anonymous2/2/14 00:26

    Hyvää tuli yhestä topasta, tasasesti kirvelee huulta vaikka vajaa 2tl laitoin soodaa toppaan, ehkä ens kerralla sitten laitan vähän enemmän ja jotain makua kans. halpaa ja helppoo. kiitos

    ReplyDelete
  61. Anonymous16/2/14 18:22

    Olen väsäillyt vuoden verran omat nuuskat. Lääkelasillinen vettä/30g pussi. Poltettua soodaa 5ml ja suolaa 5ml. Liivatteen sotken mikrossa kupissa kuumentamaani veteen. Teen yleensä kolme pussia kerrallaan joten em. Määrät kertaa kolme. Sulamaton liivateklöntti roskiin, yleensä ihan kaikki ei sekoitu. Uunissa lämmitetty s i n i n e n tupakki sekoittimella jauhoksi. Ei loppu-uunitusta. Tykitän ruiskulla ja runttaan satsin peukola vasten apinan raivolla..niin..tiiviiksi ennen huuleen truuttaamista. Älkäähän edes miettikö synteettistä nikotiinia. Näin hoitajan vinkkelistä vain. Kiitos hyvistä sivuista!

    ReplyDelete
  62. Anonymous17/2/14 04:33

    Kiitos! Risteily raskaiden hiihtolomaturistien seassa peruutettu. Puoliltapäivin luin ohjeet, kävin kaupassa ja iltaseiskalta eka satsi valmis. Toimii. Olet hieno ihminen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/2/14 17:37

      En tiedä hienosta ihmisestä, mutta hyvä että toimii eikä tarvitse siellä lapsiperheiden seassa taistella tax freessä!

      Delete
  63. Anonymous18/2/14 15:54

    Iso kiitos selkeästä ohjeesta !
    Semmoista olisin kysynyt, että itselläni on (paska) kaasu-uuni, jossa miniasteet näyttää 180c.
    Niin miten tuo kuivatus kannattaisi hoitaa moisessa uunissa ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/2/14 17:36

      Ei kyllä mitenkään tuossa uunissa. Valmistus on myös mahdollista täysin ilman uunia: purut voi kuivata huoneenlämmössä kuten ohjeessa mainitaan ja valmista nuuskaa ei ole mikään pakko laittaa uuniin (jos se ei ole liian kosteaa), se toimii kyllä sellaisenaankin ainakin kohtuullisesti. Lisäksi soodan voi käristää paistinpannulla, mutta siihen suosittelen kyllä uunia ja sinulla se ei ole este.

      Delete
  64. Anonymous3/3/14 17:57

    Itsellä tuli nuuskasta maizenan kanssa hieman liian irtokamaa / hajoavaa. Kysymykseni siis on pystyykö maizenaa lisätä jälkeenpäin tuomaan "jämäkkyyttä" että pysyisi kasassa paremmin? Muuten aivan mahtavat ohjeet, tuotteessa ei muuten mitään valittamista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous3/3/14 19:02

      Ei kannata jälkeenpäin alkaa lisää laittamaan ainakaan. Suosittelen nykyään liivatteen käyttöä valmistuksessa. Nykyisen satsin pelastamiseksi en ikävä kyllä osaa ohjeita antaa.

      Delete
    2. Itellä kävi samoin mutta viime satsista tuli todella hyvä kun käytti vaaleeta maizenaa sekä lopuksi satsiin laitoin propyleeniglykolia sekä glyserolia. aluksi itse arkailin niiden käyttöä mut nyt käyttänyt eikä mitään vaaraa ole kun suhdanteet on oikein.(Käytetäänhän niitä nyt suurimmassa osassa elintarvikkeissakin) Massa on melkein kuin tehdastekoista mutta jokin sanomaton syy siinä vielä on että siitä ei ihan kuitenkaan niin hyvää saa..

      Delete
  65. Anonymous20/3/14 15:09

    Earl grey, ja -jouluirtoteetä vapaalla kädellä sekä rommiaromia, näillä seteillä tein parasta nuuskaa mitä on ikinä tullut maistettua, tehdastavarat mukaan lukien. Suosittelen testaamaan! En varmaan enää ikinä osta ruottinmaalta löysää, koska omatekoisesta saa juuri omaan huuleen sopivaa kamaa. Tämä ohje on nuuskamuikkusten lifesaver, ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/3/14 00:58

      Kuulostaa maukkaalta, pitää testailla jossain vaiheessa. Ja tosiaan olen todennut itsekin nämä tuotokset paremmaksi kuin osan tehdasnuuskista.

      Delete
  66. Anonymous10/4/14 14:48

    Kypsyin ainaiseen nuuskamuulin etsintään ja rohkaistuin kokeilemaan tätä reseptiä. Olen ennen testaillut muiden itse valmistamaa mörköä, eikä se ole herättänyt suuria tunteita. Mutta näköjään olen nuuskamestari, sillä jo eka satsi oli todella kovaa kamaa ja toiseen satsiin kun lisäsin vielä vähän liivatetta (6 toppaa puruja, 2 liivatelehteä), niin paskan saa huulesta todella näppärästi ulos ilman suurempia räkimisiä. Eipä tarvitse enää kärvistellä viranomaisen pelossa tullijonoissa koskaan, ellei sitten pussikamaa tarvitse, sillä pussitussavottaan en aio ryhtyä.

    Purujen kuivaamisesta ei muuten kummempia hajuja tule, kun laittaa yöksi uuniin ilman lämpöä ja kiertoilman vain puhaltamaan. Ja aamulla on rutikuivaa tavaraa. Suosittelen!

    Iso kiitos tutkimus- ja kehitystyöstä ja tulosten julkaisusta! Tykittelemisiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous11/4/14 10:56

      Hyvä kuulla että homma toimii ja kätevä vinkki toi kiertoilmauuni!

      Delete
  67. Anonymous7/5/14 20:12

    Voi vida ku hieno ohje! Tässä just viimesiä uunitus vetelee ja ensimmäiset maistiaiset otin, kun testasin kosteutta. Mikä yllätti positiivisesti, niin en ainakaan tällä mun reseptillä huomaa eroa maun suhteen Ettanin löysään! Plussana mukava pullan tuoksu :)

    ReplyDelete
  68. Anonymous9/5/14 12:30

    Jumankauta! Ekalla kerralla tuli jo ihan jees tavaraa, mutta hieman turhan vahvaa ja kosteaa laiseni niuhottajan makuun (jälkiuunittaa ei voi koska pirttihirmu kuumotteli jo kuivauksessa). Seuraavan satsiin hienosäädänkin hieman soodan määrää vähemmäksi ja liivatetta hieman lisää/vettä vähemmän. Tämä resepti pelasti MM-kisakatselut, SUURkiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous9/5/14 13:59

      Just näin, hienosäätöä voi joutua tekemään pari kertaa, mutta kyllä se oma optimi sieltä löytyy. Sanoisin, että mielummin ensin vähemmän vettä jotta saa oikean kosteuden ja sitten jatkossa pikku hiljaa lisää liivatetta niin löytyy rajat.

      Delete
  69. Ihan sellanen ajatus tuli mieleen kun rupeen ensikertaa ite valmistaa nuuskaa että mitenköhän onnistuu jos laittaa noita sähkötupakan niikotiini makunesteitä valmistuksessa mukaan? Tuleeko makua? Kasvaaki nikotiini pitoisuus rajusti?... Onko kellään kokemusta moisesta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/5/14 11:07

      Ei varmaan kannata, nikotiinin määrä on muutenkin jo aika korkea. On näitä joku miettinyt että josko jotain uutettua nikotiinia laittaisi sekaan, mutta ei tänne ole kertonut kokemuksia.

      Delete
  70. Rupeen ensikertaa valmistaa ite omat nuuskani niin mietin ex sähkötupakan höyryttelijänä semmosta että miten onnistuis noitten nikotiini makunesteitten käyttö valmistus vaiheessa? Tuleeko liikaa nikotiinia? Miten vaikuttais makuun? Onko kellään kokemusta???

    ReplyDelete
  71. Tein eilen elämäni ekat satsit, pall mallin puruja käytin 2 vihreää, 1 punaisen ja sideaineena liivatelehteä. Homma hoitui ihan hyvin, kuitenkin, vaiheessa 5. muodostunut hemahtava odööri jäi ihan lopputuotteeseen, käytin uunissa lopuksi kunnes alkoi olla jo hieman "kokkareista" reunoilta ja seissyt jääkaapissa yön yli. Onko tämä hajuhaitta vain valitettava tosiasia vai kellään niksejä miten sen saisi pois vaikka seuraavaa satsia kokkaillessa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/5/14 11:06

      Moro, hyvä että onnistui. Tuoksusta ei voi muuta sanoa kun että ootko joskus aiemmin käyttänyt nuuskaa? ;) Kyllä nuuskan nyt vähän pitääkin haista. En keksi kyllä mitään sen vähentämiseksikään.

      Delete
    2. arvelinkin et tämmöstä kommenttia tulee.... :D kyllä on nuuskaa tullut käytettyä ennenkin. Mut nuuskalta tämä haisee, mut sen lisäksi siinä on joku hieman epämiellyttävämpi haju... Huomasin myös et toi on hieman turhan suolaista,lieneekö se osasyynä siihen sitten. Mene ja tiedä, ensi kerralla paremmin!

      Delete
  72. Anonymous15/6/14 01:26

    Ihan ensimmäiseksi tosta jauhamisesta sanon sen että huoneilmassa kuivaus ei vie kanssaeläjien hermoja hajuilla, viikon verran kaapinpäällä purut oli avoimessa laatikossa. Ja talouspaperi kaverina näytti toimivan (kannattanee vaihdella sitä paperia ettei oo koko satsi kostea sitten...) reilun vuorokauden kuivailin näin, lopputuloksena kostea paperi ja kuivaa purua.

    Jauhamiseen ehdoton kapistus on sähkökäyttöinen KAHVIMYLLY!!! (joita näytti saavan parilla kymppiä, emäntä ei tykännyt kun tärvelin ton edellisen) Meinaan jauhoi tupakan todella nopeasti todella pöliseväksi jauhoksi. Aloinkin pohtia että voikohan pehkut mennä liian hienoksi...

    Uunitus ei tässä kämpässä ole vaihtoehto, joten kovasti olen pohtinut kylmälaukku/lämpölamppu (about 40 celsiusta) hautomoa ja muutaman päivän odottelua. Tai sitten kokeillaan ensin ilman lämmityksiä. Kummallisia noi naiset kun mitään virityksiä ei suvaita.

    Seuraavat pohdinnat koskee sitten maizenaa (jota olisi kaapissa) vai liivatetta (kauppaan on matkaa) ja vielä soodan määrää.
    Koostumus pitäisi saada sellaiseksi kivan jämäkäksi, helposti tykitettävästi ja huonosti valuvaksi.

    Soodan kohdalla yritän arvioida tuota vahvuutta, nuuskahistoriassa general/ettan linjaa, nyt huulessa Knoxin stark joka tuntuisi toimivan erinomaisesti itselle. Siis kyseessä on ensimmäinen DIY satsi, ja muutenkin nuuskan suhteen melko untuvikko, eli mitähän määrää tota soodaa uskaltais lähtee säätää/per toppa.

    Kiitokset selkokielisestä ohjeesta, helpottaa elämää kun täältä susirajalta on matkaa lähimmälle trokarillekin, laivoista puhumattakaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous17/6/14 01:09

      Hyviä vinkkejä tuo talouspaperi ja kahvimylly.Haluamasi koostumuksen kannalta liivate ja vahva kuivatus tekee nuuskasta sellaista ettei valu juuri mitenkään, tykittäminen ei ole ihan yhtä liukasta vaan nimenomaan jämäkkää. Soodan määrän voi huoletta 1,5-kertaistaa jos käytit 1tl / toppa.

      Delete
  73. Anonymous17/6/14 22:36

    onkos ideoita millä tuota voisi maustaa? ekaa kertaa tein, ja käytin metsämarjan makuista mustaa teetä, ihan hyvää on. onko muita keinoja maustaa kuin teet tai salmiakki jauhot? onneksi jo tovin tämä blogi ollut pystyssä ni rohkenin itsekin kokeilemaan, bonuksen punasta toppaa 6kpl käytin. ja laiskana maizenaa käytin sidosaineena, ehkä liivatetta seuraavaksi :)

    ReplyDelete
  74. Anonymous24/6/14 16:01

    eilen tehtiin tuo 3 topan satsi ja aivan loistavaa jälkeä! maustettiin piparminttu esanssilla joka sai nuuskan haisemaan aivan järkyttävälle mutta maku on hyvä. kiitos ohjeista!

    ReplyDelete
  75. Anonymous18/7/14 17:28

    Onko kukaan tehnyt sikareista? Itselläni löytyisi kaapista sikareita laatikollinen jotka on päässeet erittäin kuiviksi. Soveltuvatkohan tähän hommaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/7/14 22:03

      Ylläpitäjä ei ole kokeillut, mutta on kuullut että soveltuisivat loistavasti - sama piipputupakan kanssa. Kokeile ensin pieni satsi, jos ei tule hyvää niin sekoita normaalin sätkätupakan kanssa. Ei niillä kai parempaakaan käyttöä ole jos ovat kuivahtaneet.

      Delete
  76. Anonymous19/7/14 12:46

    Ai perkele että tuli hyvää nuuskaa pikkusikareista, maku ja haju taivaallisia, toisin kuin toppatupakassa (ei enää ikinä). Ainoa miinus on että kilohinta yli puolet enemmän kuin tehdasnuuskassa, mutta jos rahaa löytyy niin suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan!

    ReplyDelete
  77. Anonymous6/8/14 00:47

    Liivatejauhetta olen itse käyttänyt ja huomannut, että se pitää sekoittaa kylmään/haaleaan veteen. Mikäli vesi on liian lämmintä jauheesta tulee sellainen muovipallo. Kolmas satsi jääkaapissa muhimassa, saa nähdä huomenna menikö metsään. Miten nuo glyseroli ja propyleeniglykoli vaikuttavat koostumukseen? Tuleeko nuuskasta jämäkämpää?

    ReplyDelete
  78. Anonymous24/8/14 21:07

    Moi ! Osaiskohan joku kertoa että mistä johtuu se että tein topasta (1) sinistä pall mallia pienen ruokasoodapurkillisen ehtaa tavaraa, maku on kohdillaan ja toimii oikein hyvin mut mulla vetää toi tavara ikenet ihan paskaks(oon siis käyttäny 16v asti, intin ajan ja satunnaisesti nyt muuten ja ikää on 23). Tein siis: 1 toppa sinistä pall mallia, vajaa 2tl uunitettua soodaa, 1tl suolaa, EI liivatetta tai muuta kiinteyttämään. Tavara on myös vielä vähän kosteeta.

    ReplyDelete
  79. Anonymous24/8/14 21:13

    Sanoisin, että liikaa soodaa. Myös jos aloit käyttää pitkän tauon jälkeen, on ihan normaalia että 1-2 viikon jälkeen pari kerrosta kuollutta ihoa lähtee pois. Niin käy myös tehdasnuuskan kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/8/14 22:30

      Kiitos vastauksesta ! On mulla ennenkin ikenet menny vähän tohjoksi muttei koskaan näin paljoa :D Mutta joo, oli jokunen vuosi taukoa "lötönuuskasta" joten eiköhän tää tästä :)

      Delete
  80. Anonymous4/9/14 21:26

    Lisääkö porukka nämä nestemäiset esanssit nesteeseen joka kaadetaan jauhettuun tupakkaan, vaan vasta lopussa valmiiseen tavaraan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous5/9/14 11:26

      Varmasti molempia koulukuntia löytyy. Olen kokeillut molempia tapoja ja mitään eroa en ole huomannut enkä voi kuvitella mikä sellaisen aiheuttaisi. Valmistaessa laittaisin nesteen sekaan, mutta mikään ei estä jälkikäteen lisäämistäkään.

      Delete
  81. Anonymous19/9/14 20:46

    Tämä tuloo kahdessa (tai kolmessa, ei tiiä vielä) osassa kun ei kuulemma saa olla kuin 4096 characteria.

    Ensinnäkin kiitoksia kovasti blogista. Tämän ansiosta (ja rajan yli juoksemiseen turhautuneena) aloin noin vuosi sitten treenailemaan nöpön leivontaa. Pitkälle ollaan tultu ja ehdittin 7 kk Thaimaassa ja Malesiassakin olemaan levittämässä pohjoismaalaista nuuskakulttuuria. Vaimo on aivopesty ymmärtämään että tämä on harrastus siinä kuin leivonta sinänsä tai sukkapuikot kädessä istuminen sohvalla, täydellisiä naisia tuijottaen. (Tämä "suostuttelu" vaati pitkäjänteisen työn ja sen että sitä työtä tehdöön "huomaamatta" pikkuhiljaa jokapäivä pitäen tavoitteet mielessä. Lopputuloksena rouva perustelee nykyään myös harrastustani ihmetteleville kavereilleen aivan sujuvasti miksi harrastus on järkevä ja sitä kannattaa jatkaa). Jääkaapin päälys on tehokkaassa kuivauskäytössä, uunissa leijailee vieno mustan kullan tuoksu harva se viikko ja pakastin on täyttynyt hirven lihan ohella erilaisista ja erimakuisista nikotiinipitoisista makuelämyksistä.

    Pitkään tykitin löysää niinkuin kovempikin karju, mutta jossakin vaiheessa minussa aina elänyt pussinuuskamuikkunen heräsi jälleen ja aloin selailemaan viikkarin sivuilta ruotsinristeilyjä. Tämä sen vuoksi että pussitus, ja ennenkaikkea teepussien kanssa leikkiminen tuntui liian vaivalloiselta. Muistin kuitenkin nähneeni/kuulleeni prillanin nuuskapusseista ja asiaa hetken aikaa selvitettyäni olinkin niitä jo tilailemassa Ruotsin maalta.

    ReplyDelete
  82. Anonymous19/9/14 20:46

    Tarvikkeet kannattaa tilata osoitteesta partykungen.se. tulee nopeasti perille ja yksi harvoista joka toimittaa suomeen.

    Muutaman epäonnistuneen erän jälkeen huomasin että perusohje sellaisenaan ei ole paras mahdollinen pussinuuskaa varten joten aloin tekemään hieman tuotekehitystä. Usean "ei vieläkään" hetken jälkeen löysin jotain mikä toimii ja ajattelin sen fellow nuuskamuikkusille täällä jakaa koska uskon että meitä pussineitejä myös tästä maasta löytyy jotka haluaisivat muodostaa tästä golfin peluun ja whiskey harrastuksen ohelle harrastuksen ja nauttia harrastuksestaan muutoinkin kuin vain nuuskan leipomisen mielekkyydestä.

    Pussinuuskamuikkusen ohje:

    5 Toppaa Manitou Virginia Gold
    5 Toppaa punaista bonusta
    75g soodatuhkaa
    60g Merisuolaa
    20 tippaa bergamottiöljyä (Saa mm. Lifesta)
    20 tippaa ruusuöljyä (kuten myös tätä Lifesta)
    5-7dl vettä
    + Prillanin Portion Påsareita

    1) Tupakan purut jauhetaan erittäin hienoksi. Niin hienoksi kuin vain mahdollista (vieläkin hienommaksi). Luonnollisesti nämä on kuivatettu ensin
    2) 5dl Vettä kiehutetaan ja sekaan laitetaan ensin suola. Kun suola on liuennut, sekaan laitetaan soodatuhka, bergamonttiöljy sekä ruusuöljy (aika härskin hajuinen mutta älkää peljästykö veljet ja sisko hyvät)
    3) nesteen annetaan jäähtyä hetken aikaa ja se lisätään purujen sekaan haarukalla sekoittaen
    4) Kylmää vettä lisätään 1-2dl tarpeen mukaan. Saa olla kosteampaa kuin normiohjeella
    5) Nuuska pakataan kahteen kylmään keskikokoiseen alumiini (kertakäyttöiseen) grillivuokaan, päälle painetaan kelmu ja kelmun painetaan nuuskamassan reunojen väliin ja ylimääräinen osa jätetään roikkumaan ulkopuolelle. Vuoan päälle laitetaan mukana tullut kansi ja ympäri laitetaan kelmua muutama kierros. TÄmän jälkeen setti jääkaappiin ja valmista on noin 5 vuorokauden kuluttua.

    ReplyDelete
  83. Anonymous19/9/14 20:47

    Kootut selitykset:

    Kuten huomasitte niin Suolaa on reippaasti (säilyy hyvin ja antaa makua pussin läpi), nestettä on enemmän (koska kuka tykkää kuivasta "valkoisesta" pussista. Mikäli haluaa "valkoista" niin sitten vettä vähemmän). Sooda tuhkaa on aika messevästi myös koska teho kärsii ja ei ole samanlainen kuin irtonuuskassa koska siinä on se pussi välissä. Tällä potkii hyvin Tuota voi kuitenkin säädellä tuttuun tapaan sen mukaan mistä itse tykkää. Ehkä kannattaa aloitella noin 50-60g jos on käyttänyt vain pussia, muille tuo 75 on hyvä startti. Öljyjä oman maun mukaan mutta tuo on sellainen kultainen keskitie. Näitä öljyjä käytetään mm. Skruffin xtra sterkissa ja itseasiassa tämän ohjeen mukaan maku/teho on aika lailla samanlainen jos ei jopa parempi. Kuten myös ehkä pistitte merkille, sidosaineita/liivatteita ei käytetä koska irtonaisempi massa toimii paremmin pussinuuskassa ja pussi nyt itsessää luonnollisesti pitää nöpön aika hyvin kasassa.

    Pussituksesta:
    Kävin hakemassa apteekista 2,5ml ruiskun josta tehtailin tykin. IceToolit ja muut on liian isoja Prillaninpussille. Pussitus kannattaa hoitaa niin että levität keittiön pöydälle ison mainoslehtisen auki, otat nuuskamassan nokan eteen, vähän talouspaperia, tykin, astian johon nöpöt voidaan laittaa säilöön ja pakkaseen, mäyräkoiran olutta (määrä riippuu siitä kuinka paljon pussittelet, torniin riittänee yksi salkku), vaimon/tyttöystävän/äidin tai naapurin rouvan suoristusraudan ja luonnollisesti prillanin pussit. Taustamusiikiksi sopii hyvin Metallican Master Of Puppets ja Slayer. Pussit ovat pitkiä ja molemmista päistä kiinni joten leikkaa ne keskeltä kahtia. Ota pussi käteen ja pyörittele suu auki, lataa ghettotykkiin noin 1,5ml massaa ja laita sisään. Heiluttele pussia jolloin massa siirtyy pussin pohjalle, sulje kuumentamalla suoristusraudalla (tämä ei ole välttämätön) ja käännä pää sille puolelle missä on se toinen sauma. Tämä puoli tulee leegoja vasten suussa joten huulen limakalvoille on mahdollsimman paljon ns. puhdasta yksikerroksista pinta-alaa.

    Oikeasti pussitus tällä tyylillä, näillä työkaluilla ja tällä massalla ei kestä kauaa. Itse tein juuri äsken täyden purkillisen (24kpl) noin 10 minuutissa. Harjottelemalla nopeutuu huomattavasti. Lisäksi pussituskoneista on saatavissa Ruotsin maalta.

    Toivottavasti tästä ohjeesta on jollekin iloa, minulle suurena skruffin xtra sterkin ystävänä oli ainakin kovasti. Tämän merkkipäivän kunniaksi rakensin ihan köyhän miehen valokuvausstudion hellan viereen ja otin kuviakin joita meinasin tänne laittaa mutta eipä näköjään voikaan. Jos ylläpitäjä haluaa kuvia tuotoksista niin pyytää vain ja sovitaan kuinka ne toimtetaan :)

    Ystävällisin terveisin
    Pussinuuskamuikkunen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous19/9/14 21:44

      Nyt on hyvät setit. Laita kuvat vaikka Imguriin ja linkit tähän kommenttina. Raavin näistä teksteistä ja kuvista blogipostauksen kasaan, näin hyvä tietopaketti asialle omistautuneelta ansaitsee ehdottomasti paikan varsinaisessa blogissa.

      Delete
  84. Kiitos hyvästä oppaasta! Ajattelin itsekin koittaa nuuskan valmistusta suunnilleen tämän ohjeen mukaisesti. Jätän kyllä tärkkelykset/liivatteet pois, ja käytän propyleeniglykolia ja glyserolia. Oon jo tilannut 4kg jauhamattomia tupakanlehtiä Ruotsinmaalta (Burley, air-cured), lukemani mukaan pitäis olla sitä ns. terveellisempää laatua. Siitä pitäs saada reilu 200 purkkia tavaraa, joten löytyy hieman harjoitteluvaraakin. Hintaa tupakalle tuli 110€ posteineen.

    ReplyDelete
  85. Jatkoa edelliseen: tänään opin hieman lisää luekelemalla nuuskanmyyntisivustojen valmistusoppaita ja kommentteja, sekä ruotsinkielisiä foorumeita aiheesta:

    Arabikumi on loistava lisä koostumuksen parantamiseksi. Tekee tavarasta huomattavasti paremmin muovailtavaa. Tätä käytetään ilmeisesti myös tehdasvalmisteisessa tavarassa. Sitä pitää lisätä erittäin maltillisesti.

    Jos käyttää maissitärkkelystä, niin hygieniasyistä se kannattaa lisätä vasta kuumakäsittelyn jälkeen (jonkun kokeneen valmistajan mielipide).

    Yksi hyvä vaihtoehto uunille on riisikeitin/höyrystin. Niitä löytyy Suomestakin vain muutamalla kympillä. Monet ruotsalaiset käyttävät tätä oman nuuskan tekemiseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous4/12/14 14:33

      Minkä verran, ja missä vaiheessa käytit arabikumia ja ostitko apteekista vai jostain leivontaliikkeestä?
      Hyviä nuuskia on tullut tehtyä, mutta löysän köntin huulesta "puhaltaminen" ei itsetehdyillä onnistu, koska nuuskaa jää aina huuleen. Myöskään noilla liivatteilla tai maizenoilla en ole saanut koostumusta koskaan tarpeeksi kiinteäksi. Tuplaamalla liivatteen, pääsee melko lähelle, muttei tarpeeksi.
      Kiitokset bloginpitäjälle myös joutuisammista resepteistä. Olen tehnyt aiemmin ruotsalaisten viiden päivän hikoiluohjeilla ja uunin varaus aiheuttaa jännitteitä perhe-elämään :D

      Delete
  86. Pystyykö tuota "loppukuivausta" tekemään mikrossa?
    Mulla tulee (kaasu)uuni liian kuumaksi siihen hommaan !

    ReplyDelete
  87. Anonymous10/1/15 07:18

    Ei muuten tarvii kuivatella ollenkaan jos käyttää kahvimyllyä...

    ReplyDelete
  88. Anonymous7/2/15 17:09

    Kiitoksia loistavista resepteistä ja leivontaohjeista. Kaupan löysät alkavat pakasteestani uhkaavasti huveta ja aloin panikoida niiden riittävyydestä, koska reilun viikon päästä on tarkoituksena lähteä sukuloimaan kaakkoisaasiaan n 3 ksi kuukaudeksi. Nyt olo on raukean helpottunut. Tulen selviämään karuissa olosuhteissa Thaimaan maaseudulla omatekoinen, hyvä nuuskanköllikkä huulessa!

    Sain juuri ekan satsin omatekoista valmiiksi ja tuli (tuurillako?) perhanan hyvää nuuskaa! Maku sopivan tupakkainen, koostumus Ettania vastaava ja kikki hyvä. Nikotiiniä tuntuu olevan yli oman tarpeen...

    Tämmöisellä setillä leivoin:
    1 toppa harmaata Bonusta + 3 pikkutoppaa jotain umpikuivaa vuosia sitten Thaimaasta tuotua sätkätupakkaa (3 bht/toppa). Tupakit vielä kuivasin tyhjässä kaljalavassa saunan lauteella. Pari lämmitystä välipäivineen. Lämmittäessäni ja puita lisätessäni rutistelin ja kääntelin puruja käsin. Purut jauhoin yleiskoneella, n. 5 min. Jauhoon ei jäänyt isompia oksia.

    Kiehuvaan veteen (1 dl) sekoitin 3 tlk hienoa suolaa + 3 tlk soodatuhkaa. Pikku tilkkaseen kylmää vettä sekoitin äkkiä 2 tlk maizenaa ja kumosin heti suola/tuhka veteen. Äkkinäinen sekoitus ja liemi heti tupakkajauhon sekaan. Sekoitus haarukalla tasaiseksi massaksi. Mahtava nuuskan tuoksu!

    Painelin nuuskan tiiviiksi purkin pohjalle, kansi kiinni ja jääkaappiin yön yli. Aamulla lätkin massan ohueksi levyksi voipaperille uunipellille. Paistos uuniin 65 asteeseen. Seurasin ja tunnustelin kakun hyvinvointia tiheään. Uunista muuten tulee luukkua raottaessa pistävä, huumaavan voimakas hyvän nuuskan tuoksu! Vaimokin kiitteli että onpa mukava nähdä joskus isäntäkin kokkailemassa noin innostuneesti..

    No, 2 tunnin päästä tuntui olevan valmista. Täyttelin 3 tyhjää nuuskapurkkia ja loput painoin isompaan rasiaan. Nuuskat pistin jääkaappiin säilytykseen/kypsymään vaikka se tuntui olevan täysin käyttökelpoista jo nyt.

    Ei takuuvarmasti jäänyt viimeiseksi kokkauskerrakseni!! Pakkasin jo matkalaukkuuni reissua varten pussin ruokasoodaa, alumiinipaperia (tuhkan tekoa varten) ja maizenaa pikku nyssäkän. Tuli vaan mieleen että mitähän lentokentällä viranomaiset miettivät, mikäli päättävät penkoa kassiani?? :-/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous7/2/15 17:35

      Hyvä että kokkailu onnistui ja reissussakaan ei tarvitse nitkuilla. Pakkaahan hyvä mies ne kamat sinne ruumaan menevään laukkuun, niin ei varmasti ole mitään ongelmaa niiden kanssa. Ylläpito toivottaa hyvää matkaa.

      Delete
  89. Anonymous19/2/15 13:35

    Kesällä kasvatin n. viiden neliön pellollisen Virginian tupakkaa ihan siemenestä ulkona. Syksytä asti kuivatuista lehdistä tänään sitten tein näiden ohjeiden mukaisesti todellista luomunuuskaa. Saa vielä jäähtyä tovin ja sitten kokeillaan. Mielenkiinnolla odotan makuelämystä..

    t.balt

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous19/2/15 15:31

      No nyt on asiallinen meininki. Raportoi ihmeessä millaista tuli ja jos haluat väsätä kasvatusohjeet kaikkien saataville niin toki julkaistaan täällä.

      Delete
    2. Anonymous4/3/15 13:47

      Raportoinpa nyt jokusen purkin käyttökokemuksella ensimmäisen erän osalta. Jauhoin siis kaksi tehosekottimellista lehtiä ja duunasin niistä nuuskaa tämän ohjeen mukaan. Valmista kamaa tuli viisi purkillista, elikkäs puolikas sinko. Kämmäsin varmaan soodan polton jotenkin, sillä nuuska ei tunnu tekevän huulelle oikein mitään ja teho jää todennäköisesti tästä johtuen vaisuksi. Niksat tällä kuitenkin lähtee, kun muu nuuska pääsi loppumaan. Suomen pitkällä valojaksollahan tupakkaan pitäisi tulla nikotiinia enemmän kuin riittävästi.

      Vaikka nuuska on ulkoisesti ihan perus ettanin näköistä (lukuunottamatta sekalaisia lehtiruoteita, joita en jaksanut perata pois), haju ei ole oikein mielyttävä. Tässä on sellainen ruohomainen vivahde, mikä mielestäni ei nuuskaan kuulu.

      Ensimmäisen erän tein tupakkasadon satunniasista pienistä lehdistä, joita sattui olemaan kuivatun kasan päällimmäisenä. Tavaraa on kuitenkin vielä puolikas jätesäkillinen, ja seuraavan erän ajattelin kokeilla kunnollisista isoista yksittäin kuivatuista tupakanlehdistä. Tuo sooda hommeli pitää saada myös kondikseen. Itse paistelin uunissa normaalin leivinpaperin päällä ym. ajan verran, mutta olisiko jäänyt sitten vähän viileäksi tai määrä liian pieneksi. Pitää tsekata vielä suhteet ja koittaa vaikka jotain folioviritystä, tms.

      Summa summarum. mieluummin vielä tykittäisin Ruotsalaista kaupallista kamaa, mutta on tässä kuitenkin aineksia, jahka kokki oppii asiansa..

      Delete
    3. Anonymous4/3/15 13:50

      Vaimo muuten hoisi ton kasvatuspuolen vanhempana viherpeukalona ja osoittaakseen tukea harrastukselle. Käytännössä lopputalvesta kylvö sisällä maitotölkkeihin, tms. ja sitten ~Toukokuussa siirto pihalle lämpöiseen paikkaan. Meillä paikka oikein todella aurinkoinen ja tupakat kasvoivat lähes miehen mittaisiksi.

      Delete
    4. Anonymous16/3/15 12:02

      No nyt tein uuden satsin kunnollisista koko kesän kypsyneistä tupakanlehdistä. Edellinen oli siis tehty niistä jämistä, joita syksyllä oli peltoon jäänyt. Laiotin tuplaten soodatuhkaa ja maustoin yhden tähden jallulla. Uhhuh.. lopputuloksena melkoinen myrkky. Kettuja tapetaan kesymmillä aineilla. Vahvinta nuuskaa, mitä olen koskaan tykittänyt ja tässä n. 20v aikana on kuitenkin kerennyt melkolailla montaa sortimenttia kokeilla. Tämä tavara ei voi olla terveellistä.

      Delete
    5. Anonymous16/3/15 19:13

      Hah, kuulostaa ainakin siltä että ei oo mitään amatöörien pelleilyä. Tuollastahan on sit kiva kolistella vaikka yhtenä päivänä viikossa ja muu aika jotain normaalimpaa nuuskaa niin ei turru siihen vahvuuteen.

      Delete
  90. Anonymous22/5/15 17:15

    Mullapa onkin teoria minkä testaan tänään. Oon kertaalleen jo kokeillu pienellä määrällä. Eli ottakaa habanero chiliä tai tykeintä mitä löytyy, kuivattakaa ja jauhakaa hienoksm sitten nyyssin sekaan mausteeksi aika reilusti. Kapsaisiin ei vahingoita kudosta muta potkii niin saatanasti. Muut ainekset on sooda, keitetty vesi, punanen bonus ja hieman ylu puoli tl maizenaa. Soodaa max 2 tl per toppa koska se syövyttää ikenet. Haluan potkua ilman että ikenet syöpyy hajalle joten siksi sitä saatanan tujua chiliä sekaan. Tulee hedelmäinen maku btw. Yleensä resepti on mulla tää ilman chiliä ja ettanin tasoa tulee. Eli toppa röökiä minkä jauhan kahvimyllyssö (sähkö) soodan ja maizenan kaa ja suolan, sitten nää kippoon ja abaut puol desiä keitettyä vettä sekaan. Sit hikoilemaan tunti pari uuniin. Mut nyt vielä chiliä kehiin, sain kaverilta joka kasvattaa ite sellasta chilipulveria ettei pysty ees haistelee ku meinaa taju mennä :) kokeilkaa dudes.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous24/5/15 19:59

      Hyvää pohdintaa, pistähän raporttia tuleen miten onnistuu!

      Delete
  91. Anonymous7/6/15 15:44

    Nikotiinin imeytymisen ja sen määrän kanssa olen itse taistellut muutaman erän. Terveyspuolen tutkijoiden perustietokannasta Pubmedistä bongasin artikkelin missä lukee seuraavaa: "Swedish snus is an oral smokeless tobacco product that typically contains approximately 50% moisture. Its rather high pH (7.5–8.5) results in a high proportion of "free" or unbound nicotine, which facilitates nicotine absorption into the body [11]. A single 2 g dose of a leading brand of Swedish snus is placed underneath the upper lip (reducing salivation) and gives the user a boost in blood nicotine concentration of around 15 ng/ml within 30 minutes [12,13]."

    pH testeihin en ala vielä(koska pH liuskat maksaa maltaita) mutta alkoholin osuutta imeytymiseen mietin kovasti. Nikotiini vapaassa muodossaan liukenee alkoholiin. Perusfarmakokineetiikka määrää jotta aine imeytyy, on sen oltava liuenneessa muodossaan. Emäsmuodossaan nikotiini sekoittuu veteen noin 60 ja 210 asteen välillä. Tosin yli 180 asteen lämmitys muuttaa nikotiinin inaktiiviseen isomeeriinsa.

    Se mitä jossain vaiheessa aion yrittää on juuri sopivan pH arvon saavuttaminen, ettei huuli käryä mutta on just. Uunissa hikoilutan yleensä ja aion jatkossakin. Kokeiluna olisi hikoilutuksen jälkeinen viunan käyttö sopivissa määrin liuottimeksi(ja maun takia). Tämä on täysin spekulaatiota heikolla pohjalla nikotiinin imeytymisen ja määrän maksimoimiseksi ilman pH arvon nostoa mutta kivahan sitä on räplätä. Ongelmaksi alkoholin hyödyissä tulee myös sen haihtuminen säilytyksen aikana eikä sitä voi estää täysin.

    Mikäli on asiaan vihkiytyneitä kommentoikaa vapaasti. ideoita otetaan vastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous7/6/15 18:07

      Ainakin suhteellisen uskottavalta kuulostaa tuo että alkoholi saattaisi parantaa nuuskan imeytymistä. Onnea kokeiluihin.

      Delete
  92. Anonymous12/7/15 22:20

    Lisäsin 1tl/toppa puhdasta ammoniumkloridia satsiin. Tuli potkua & makua aika mukavasti. Tykkään muutenkin salmiakista.

    ReplyDelete
  93. Anonymous22/9/15 00:39

    Kysymys Propyleeniglykolista.

    En löytänyt koko viestiketjusta paljonko tuota propyleeniglykolia pitäsisi annostella. Ja jäi epäselväksi että käytetäänkö sen kanssa sitten myös glyserolia, vai ainoastaan jompaa kumpaa? Käsittääkseni ovat aika samankaltaisia aineita :)

    Joka tapauksessa aivan loistava sivusto nuuskan ystäville, kiitoksia kaikille paljon!

    -NölliHuuli

    K

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ylläpidolla ei ikävä kyllä ole nihkeän saatavuuden vuoksi kokemusta kummastakaan. Jos asia kiinnostaa enemmän, niin kannattaa kahlata "valmisnuuska" -pakettien sisältöä olisko niissä ilmoitettu määrä suhteessa muihin aineosiin. En ikävä kyllä löytänyt sellaista pikaisella googletuksella, paitsi jotakin SnusX joka ei ole ihan sitä mitä olen takavuosina nähnyt. Paketissa tuli siis erillisenä tupakat, lisäaineet ja mausteet. Ne sitten oli tarkoitus ämpärissä vatkata eli paketti oli helvetin iso.

      Delete
  94. Minttu mynthol pastillit liuoitettuna veteen toimii omalla kohdalla ainakin tosi hyvin. Tosin niitä pitää laittaa aika paljon yhteenkin toppaan että saa maun irti. Tulee muuten ihan odens doublemintin hajuista josta itse tykkään. Kiitos ohjeista helpotti elämää huomattavasti! :)

    ReplyDelete
  95. Minttu mynthol pastillit liuoitettuna veteen toimii omalla kohdalla ainakin tosi hyvin. Tosin niitä pitää laittaa aika paljon yhteenkin toppaan että saa maun irti. Tulee muuten ihan odens doublemintin hajuista josta itse tykkään. Kiitos ohjeista helpotti elämää huomattavasti! :)

    ReplyDelete
  96. Ensimmäistä kertaa kokkailen ja tuli helkkarin hyvää!! Iso peukku teille reseptin laittaneille:D

    ReplyDelete
  97. Priima satsi ekalla yrittämällä! Loistava ohje, kiitos! Seuraavaan satsiin pikkasen lisää potkua soodalla tai tolla chili kikalla ja kenties tilkalla minttuviinaa.

    ReplyDelete
  98. sooda suola (maizena kylmään veteen?) missä järjestyksessä lisätään?

    ReplyDelete
  99. Anonymous22/2/16 13:05

    Nonniin, eka satsi tehty tuolla reseptillä. Ainoat mitä muutin niin soodan määrän 3 toppaan 2.5tl ja liivatetta 1/4 / toppa eli vajaa liivatelehti. Maustoin nuuskan bowmore single malt viskillä jossa pieni savun aromi. Makua ei niin huomaa kun se huulessa on mutta kun mällin ottaa pois huulesta niin sillon maistuu! Ennen kun purkitin vanhoihin nuuskakiekkoihin kyseisen tavaran niin pistin koko satsin minigrip pussiin ja leivoin siitä levyn, jonka tuloksena sain sellasta tavaraa että pystyy oikein hyvin käsin leipomaan pallon ja pysyy todella hyvin kasassa! Kiitos ja kumarrus reseptistä, ens kerralla kokeillaan vetää pikkusen isommalla määrällä soodaa, jos vaikka rupeis vähän kirvelemään! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous22/2/16 13:30

      http://aijaa.com/IaccsS tässä vielä kuva :D

      Delete
  100. Anonymous17/3/16 12:13

    Ohje on hyvä mutta liivatteen "klöntit" häviää kun liottaa kylmässä vedessä n. 10 minuuttia ��

    ReplyDelete
  101. Anonymous24/4/16 11:42

    Hyvät ohjeet! Oikein mainiosti onnistui ja ensimmäiseen ohjeeseen verrattuna liivate pitää nöllin paremmin kasassa. Ekalla kerralla laitoin fishersman friendejä vähän sekaan nyt ihan naturellia. 1 tl soodaa ja potkii aikas kivasti pienen nuuskattoman kauden jälkeen! :)

    Kiitokset näppärästä ohjeesta. Ja se tupakan kuivaus uunissa tuo pienen hajun, mutta se lähtee parin tunnin tuuletuksella, että sitä ei kannata pelätä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuuskaresepti by FalconED.

      Itse ole jo vuosikausia kokannut omat nuuskani suunnilleen seuraavasti:
      Tarveaineet: (20.05.2015 liuotin veteen 6kpl Fisherman's Friend pastilleja ja hyvää

      tuli)

      - 30g toppa sätkätupakkaa: Punaista Westiä tai Pallmallia tai vaikkapa jotain

      Mentholia
      - Ruokasoodaa 3 teelusikallista
      - Suolaa 1-3 teelusikallista
      - Maizena maissitärkkelystä 0,5 teelusikallista (ei ole pakko laittaa tätä)

      1.
      Ruokasooda (= Bikarbonat/ Matsoda/ Söögisooda, valmistajia on mm. Meira ja

      Dr.Oetker). Ripottele se ensin tasaiseksi kerrokseksi kylmään uuniin keraamiselle

      lautaselle ja säädä uunin lämpötila 225 asteeseen.
      Ajastin päälle ja kun se piippaa 60 min. kuluttua, sitten sammuta uuni. Tämä vaihe

      on pakko tehdä, muuten nuuska ei toimi.

      2.
      Sammuta uuni. Ja laita sätkätupakka uunin jälkilämpöön kuivumaan. Levitä ensin

      se tupakki vaikkapa uunipellille tasaisesti, niin se kuivuu nopeammin.

      Jälkilämmössä alle 15 min. riittää kuivumiseen. Jätä uuninluukku hieman raolleen,

      ettei tupakinpurut pala pilalle...

      3.
      Kun sätkänpurut on rapeita, murskaa ne morttelissa hienoksi jauhoksi. Voit myös

      hienontaa ne sormilla, mutta silloin lopputuotteesta tulee hieman karkeampaa, eikä

      se oikein toimi tykillä.

      4.
      Sekoita kuivaamasi sätkänpurut + valmistamasi ruokasooda + 1-3 teelusikallista

      suolaa + 0,5 teelusikallista maizenaa keskenään kunnollisesti. (maissijauho ei ole

      pakollinen, se ainoastaan aiheuttaa sen, että nuuskasta tulee kiinteämpää, eikä valu

      huulesta niin helposti...itse käytän maissijauhoa ainoastaan silloin, mikäli

      lopputuotteesta tulee liian kosteata).

      5.
      Keitä kahvikupillinen vettä. Lisää seokseen 0,4dl juuri keittämääsi vettä, ja sitten

      sekoita kaikki vielä kunnolla kertaalleen vaikkapa haarukalla. Veden sijasta voit

      toki käyttää nesteenä vaikkapa kossua taikka konjakkia tms. Ihan maun

      mukaan..vaikkapa salmiakkijauhoa voi sekoittaa mausteeksi. Joskus takavuosina

      sitä sai vielä apteekista..

      6.
      Laita valmistamasi mössö muovipussissa jääkaappiin tekeytymään yön yli

      7.
      Aamulla voit testata tavaran. Ja tarvittaessa lisätä nestettä taikka lisää

      maissijauhoa, taikka lisää kuivattua tupakinpurua tarpeen mukaan.

      8.
      Mälli huuleen ja nauti.

      9.
      Älä valita tästä ohjeesta, harjoitus tekee mestarin.

      10.
      Äläkä sitten valita minulle, kun hammaslääkärisi valittaa syöpyneistä ikenistäsi.

      Itselläni ei ole enää ikeniä yläleuassa laisinkaan ja kaikki hampaani ovat tippuneet.

      Mutta toisaalta eipä ainakaan tupakkayskä vaivaa....

      Delete
    2. Kiitos ohjeista. (14.2 2012) Erinioimaista nuuskaa olen nyt valmistanut pari vuotta ohjeiden mukaan.

      Delete
  102. Anonymous17/9/16 04:50

    Itte teen nykyään ihan simppelisti näin..

    Muistuttaa kovasti jenkkilän tavaraa.


    Testattu ja toimii!!!


    1 kessutoppa 30g(piipputupakatkin käy).

    0,5dl vettä

    ½tl suolaa

    1tl NatriumKarbonat

    1tl Glyserol

    Ohje:

    Kaada vesi kuppiin ja lämmitä hieman mikrossa, lisää suola ja sooda sekaan.

    Sekoita sitten liemi, tupakka ja glyseroli yhteen..

    Käytä esim. haarukkaa apuna, että saat hyvin möyhittyä kaikki ainekset yhteen.

    Pakkaa valmis tavara pieniin minigrip pusseihin.

    Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.






    ReplyDelete
  103. Vinkkejä millä saisi tuon märän röökin hajun pois? Bonuksen punasia puruja käytin..

    ReplyDelete
  104. En jaksanut lukea kaikkia kommentteja läpi, mutta vihjeenä että mentholi kidettä saa erinomaista Kiinasta ebayn kautta.

    ReplyDelete
  105. Anonymous21/7/17 10:53

    Ensimmäinen varsinainen nuuskankokkaus takana. Googlailin lontoon murteellakin jotakin, ja päädyin kokeilemaan tällaista:
    >30g raakatupakkaa
    >kuivataan & jauhetaan
    lisätään 5ml poltettua soodaa
    >lisätään 5ml merisuolaa
    >lisätään 30ml apteekin salmiakki -juomamixeriä
    >lisätään 20ml vettä
    >lisätään 0.9ml glyserolia, (VG, tuttu vapehommista)
    >laitetaan seos lautasella peitetyssä mukissa yöksi uuniin, siten että on pieni ilmarako lautasen ja mukin välissä. Lämpöä n. 90 celsiusta.
    >aamulla purkitus, tuli 68g valmista.

    >soodaa ei tarvitse paistaa kovin kauaa uunissa. Voit testata pH-indikaattoripaperilla milloin on valmista. Tee normaalista soodasta vesiliuos, ja mittaa pH. Se on jotakin 8-9. Tee paistamastasi soodasta liuos, mittaa pH, sen tulee olla 12-14, riippuen mittapaperisi epätarkkuudesta. Jos ei, niin sitten paista soodaa lisää. Itse käytän kiinasta tilattua muutamankymmenen sentin mittaussettiä, ja tarkkuus on riittävä ruuanlaittoon, ja muuhun värkkäämiseen.

    Nyt tässä aamupäiväkahvia juon omatekemä paska huulessa, ja hyvää on. Erittäin maukasta, ja todella helppo leipoa sormin palloksi, koostumus jopa vielä muovailuvahamaisempi mitä röda lacketissa tai göteborgs prima fintissä. Tehosta en osaa sanoa, varmaan samaa luokkaa kuin edellämainituissa. Eli ensi satsiin voisi koittaa lisätä enemmän poltettua soodaa. Maku on oikein lakritsimainen, lievästi suolainen ja melko lempeä. Voisi myös yrittää satsia, missä ei olisi vettä ollenkaan vaan ainoastaan apteekin salmiakki -mixeriä. Sitä saa apteekista, joillekin tuntuu olevan vieras tuote. Toisaalta, en ole todellakaan mikään makean ystävä, tämä on ehkä jopa hieman liian makeaa omaan makuuni jo tämmöisenään, että voi olla että olisi minulle käyttökelvotonta jos koko nesteen korvaisin mixerillä. Tavara tuntuu myös himan tahmealta leipoessa, voi olla että tilannu muuttuu kun antaa satsin kypsyä jääkaapissa. Eli varmin valinta olisi ostaa puhdasta ammoniumkloridia apteekista. Ehkä kokeilla myös näitä hienompia suola/pH:n korotusvaihtoehtoja mitä tässä mainitaan?

    Linkissä ohje aikoinaan Suomessa valmistettuun nuuskaan, mikä tuli vastaan googlaillessa.

    https://snuscentral.org/forum2/14-snus-nus-in-general/2205-diy-snus.html

    ReplyDelete
  106. Osaako joku kertoa, miten tuo liivate oikein onnistuu lisätä nesteeseen? Mulla käy aina niin, että kun lisään sen niin nesteestä tulee heti liisteriä. Eli liuotatteko liivatteen ennen vai jälkeen soodan ja suolan liuotusta, liuotatteko sen erilliseen veteen jonka sitten sekoitatte muuhun nesteeseen vai jauhojen sekaan? Tarkempi ohje siis liittyen liivatteen lisäämiseen olisi tarpeen.

    ReplyDelete
  107. Tänäkesänä kasvatin itse tupakkaa ja ohjeet otin prillan snussatsin ohjeesta ja lisäsin vielä arabikumia. Tuli todella hyvää

    ReplyDelete
  108. Tuli tehtyä aivan loistavaa tavaraa tällä ohjeella, itse olen noviisi vielä nuuskan kanssa (armeijassa pari kiekkoa meni odensia ja ettan lössiä), ja tällä ohjella sain ettanin kaltaista, ellei jopa parempaa tavaraa. kiitoksia tästä ohjeesta.

    ReplyDelete